me, myself and I

Törmäsin tähän sivustoon ja keksisin tekosyyn näiden käytölle: täytyyhän teidän tietää, kuka täällä oikein tarinoi.

***

***

***

***

***

***

***

***

Ja näitä riittäisi. D:

vastauksia, vastauksia

Hehtaarikysymykset ovat aina tervetulleita, kuten ovat pienoisemmatkin. Ilona rohkeasti oli päättänyt kirjoittaa pienen romaanin kommenttipoksiin (huom. tuolla alhaalla, tyhjänä, odottaa juuri sinua) ja kysyi muutaman kysymyksen. Ajattelin nyt omistaa koko tämän blogikirjoituksen hänen esittämilleen kysymyksilleen, koska jos yksi miettii näitä aiheita niin niitä on muitakin. So, here we goooooo!

• Kuinka hyvin koulusi oppilaat on ottanut sut vastaan? Tuliko esim. kukaan innolla toivottamaan sua tervetulleeksi tai jotain? Millaisia (nuoret) ihmiset ylipäätään on siellä Walesissa?

Koulun oppilaat eivät oikeastaan olleet milläänsinäkään muutamasta ulkomaalaisesta oppilaasta. Muutamalla oppilaalla on jo ulkomaalainen tausta ja koulussa on muutenkin ollut muutama vaihtari entuudestaan ja yleensä nämä oppilaat ovat jääneetkin kouluun suorittamaan koko kolmen vuoden A-levelsin. Kukaan ei oikeastaan aluksi edes tajunnut, että hei, me emme ole paikallisia. Mutta sitten kun itse avaa sen suunsa ja sanoo olevansa vaihtari, niin kyllä sieltä ne peruskysymykset tulevat (mistä tullaan, miksi ollaan täällä, mikä on nimi ja niin edelleen).

Nuoret ovat täällä todella avoimia verrattuna suomalaisiin ja small talkia kuulee joka paikassa. Esimerkiksi, kun minun naamatauluni oli maalattu leijonaksi niin muutama jätkä tuli murisemaan minulle käytävillä.

Mutta se käsitys, että ihmiset syöksyisivät luoksesi salamana kuullessaan vaihtariudestasi on kotoisin jostain jenkkileffoista. Oman vuosikurssini ihmiset ovat oikestaan lukion ykkösiä ja olivat itsekin hieman hölmistyneitä uudesta koulusta ja uusista kasvoista. Vaihtarit sulautuvat aika hyvin massaan, jopa Ottavia ruskettuneen naamataulunsakin kanssa.

• Pakollinen kysymys: mitä mieltä olet brittien juomakulttuurista? Onko omakohtaisia huonoja kokemuksia? Juoko siellä todellakin KAIKKI?

Noo, en tiedä mitä tarkalleen tarkoitat tuolla kysymyksellä mutta mielestäni nuorten alkoholin käyttö ei kauheasti eroa suomalaisesta. Täällä tälläydytään todella paljon ja jos klubille mennään niin suoraan sanottuna  kaikki tytöt näyttävät huorilta, ja mietin, miten vanhemmat edes kehtaavat antaa lasten lähteä ovesta ulos. Pubikulttuuri on luonnollisesti osa kulttuuria, kuten televisiosarjoista voikin päätellä ja hostisäni ostaa 20 packin Fostersin olutta vähintään kerran viikossa mutta ei täällä ihmiset alkoholia kuitenkaan kaksinkäsin vedä. Ja toisin kuin Suomessa, ulkona kaduilla ei näe kännisiä tai sammuneita.

• Onko englantisi mielestäsi parantunut (ahem huomaa idioottimainen kysymys...) ja muuttunut? Tuleeko sinulle koskaan eteen mitään pahoja ongelmia puhellessasi ihmisten kanssa?

Jo ennen kuin lähdin järjestö sanoi, että suomalaiset pärjäävät todella hyvin englannin kielellä ja se on kyllä totta. Vielä kertaakaan ei ole tullut mitään blackout-hetkeä, kun aivot eivät vain toimi. Minun englantiani on ylistetty niin opettajien kuin oppilaidenkin keskuudessa useaan otteeseen, mikä saa minut joka kerta kasvamaan varmaankin viisitoista senttiä. Ja vaikka englanti olisi Suomen mittakaavalla vaikka kuinka huono, olet satavarmasti parempi puhumaan sitä kuin joku paikallinen puhumaan jotain muuta kieltä ja he myös tykkäävät mainita asiasta eräälle heikomman kielitaidon omaavalle vaihtarille. Mutta itsevarmuuteni puhua on todellakin kasvanut kuten myös sanavarastoni, eivätkä nämä koskaan ole minulle huomauttanut tekemistäni virheistä, vaikka niitä tulee jatkuvasti. Jozef tekee sen heidän puolestaan.

• Ootko koskaan ikinä milloinkaan missään tilanteessa itseasiassa katunut vaihto-oppilaaksi lähtemistäsi?

Koskaan en ole katunut vaihtariksi lähtemistä mutta eräänä päivänä, kun satoi kaatamalla vaakasuoraan, sateenvarjo oli hyödytön, olin kävellyt jo kaksi kilometriä kotiin ja matkaa oli vielä, niin miettisin, että miksi en mennytkään sinne Uruguayhin.

• Mitkä ovat parhaat jutut Walesissa?


Ihmiset, ehdottomasti. Rakastan näiden avoimuutta, heidän intohimoista käyttäytymistään, huumorintajua, rentoutta ja sitä, että he auttavat toisia ja yrittävät parhaansa. Luonto on tietenkin aivan uskomaton, havittelen pääsyä tuohon läheiseen luonnonpuistoon katselemaan kalliokielekkeitä, nummia, vuoria, kukkuloita, vesiputouksia ja niiden onkaloita... Historiaa on paljon, keskiaikaisia linnoja on kirjaimellisesti joka nurkassa, muutamassa vuodessa (2000-luvulla) oli löydetty yli kaksi sataa linnaa lisää. Taitavat lisääntyä kuin sienet sateella.

• Kuinka paljon suosittelisit Britanniaa vaihtoon halajaville asteikolla 1-10?

Aaa, tämä on vaikea. Jos sade ei haittaa (uskokaa tai älkää, mutta siihen oikeasti tottuu!) ja haluaa englanninkieliseen maahan, missä kulttuuri ja historia kuitenkin kukoistaa ja paljon on eri kulttuureita niin 10. Ja Brittilä on kuitenkin niin lähellä, että esim. EF:n kautta voi halutessaan tulla viettämään joululomansa koto-Suomeen, jos vaikka miettii koti-ikävää ja pystyykö viettämään koko vuoden erossa perheestään. Mutta jos havittelee jotain eksoottisempaa tai korkeita lämpötiloja useammin kuin satunnaisesti, niin Iso-Britannia ei ole se oikea.

• Tunnetko kuuluvasi Walesiin? Kumpi: Suomi vai Britannia? Miksi? :D


Muutamaan otteeseen minua on erehdytty luulemaan paikalliseksi, mikä on maailman paras asia vaihto-oppilaalle. Walesin ihmiset ja luonto ovat ihania ja tulen tulevaisuudessa tänne useaan otteeseen takaisin, vaikka kesätöihin. Mutta Suomi on aina koti ja sinne on hyvä palata. Mutta kulttuurishokki Suomeen tullessa on taattu. Rakastan tätä paikkaa ja sille on aina paikka mun sydämessä, se on minun toinen kotimaani.

Suomi taitaa kuitenkin olla se oikea koti, mutta minun on tulevaisuudessa aivan pakko palata tänne. Tiedän jo, mihin syntymäpäivärahani säästän.

Tosiaan, tulevan vaihtarin kannattaa harkita, kuinka kauakana sitä vuotensa haluaa viettää. Kyseiseen maahan tulee nimittäin kova hinku takaisin, ja faktahan on se, että Walesiin on helpompi palata kuin Australiaan.

joulua edeltävä kaaos

Koska minun elämässäni mikään ei voi mennä niin kuin Strömsössä niin pitää ottaa kaikesta ilo irti. 

Kuten aktiivisimmat uutisten seuraajat ovatkin jo huomanneet Iso-Britanniaa vaivanneet tulvat olivat pahimmillaan lounais-Englannissa, etelä-Walesissa (minä!) ja jossain päin Skotlantia. Lähtöaamunani minulle selvisi, että se ongelma singnaaliboksin kanssa Lontoossa oli saatu korjattua, eikä se enää vaikuttaisi liikenteeseen. Oma junani Swanseasta Lontoo Paddingtonille oli kuitenkin peruutettu henkilökuntaongelmien takia. Onneksi ehtisin myöhemmälläkin junalla Lontooseen ajoissa.

Swanseahin menevä junani kulki kävelyvauhtia osan matkaa rautatielle tulvineen veden takia mutta pääsin Swanseahin kuitenkin ajoissa. Lontooseen matkaavaa junaani odotellessani kuulutukset tekivät selväksi, että n. 2 h rautatieosuus matkasta (en osaa sanoa kilometreissä) oli suljettu tulvien takia. Ja tittidii, minun junani kulkisi juuri kyseisten asemien kautta. Kävinkin kysymässä, mitä minun junalleni tapahtuu ja selvisi, että kaikki liikenne Swanseasta itään oli peruutettu ja että korvaavia busseja olisi tulossa.

Busseilla en olisi mitenkään ehtinyt Newportiin ajoissa, mistä olisin voinut ottaa junan Englannin puolelle ja siitä sitten Lontooseen. Tapasin Theon ja Jozefin Swansean juna-asemalla ja heidän lentonsa Heathrowilta lähtisi kolme ja puoli tuntia omani jälkeen. Hälytyskellot siis soivat päässäni.

Taksi oli enää meidän ainoa vaihtoehtomme ja Theo onnistui jotenkin törmäämään taksifirman omistajaan, joka teki meille tarjouksen. Mukaamme taksiin tuli kaksi yliherttaista mummoa, 94 v. ja 86 v. Olitiin Jozefin kanssa vaan "aawws", kun he ilmestyivät nurkan takaa. Hirveästi heillä oli juttua sanottavana ja koko matkan aikana taisi tulla yksi hiljainen hetki, joka ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Molemmat mummot tunsivat toisensa entuudestaan mutta törmäsivät toisiinsa sattumalta Swanseassa. Molemmat mummot muuten yrittivät kiilata minua yhdessä jonossa aiemmin ja annoin heidän mennä. Mummoille ei voi sanoa "ei".

Taksikuski Andy on nyt virallisesti yksi lempi-ihmisistäni maailmassa ja hän on käynyt kahdesti Levillä laskettelemassa ja ylisti Suomea (tässä kohtaa kasvoin varmaan 15 senttiä lisää pituutta). Matkaamme Walesista Englannin halki Lontooseen liittyi paljon kommelluksia ja olihan se aikamoinen seikkailu.

Vanhemmat joutuivat hankkimaan minulle uuden lennon, joka lähti kaksi tuntia myöhemmin kuin alkuperäinen mutta Heathrowille päästyäni ongelmani loppuivat kuin seinään.

Ennen kuin lähdin hakemaan Check-in -pistettäni hyvästelin Jozefin mutten Theota, joka oli löytänyt juttuseuraa jostain siivoojasta. Nauroimme Jozon kanssa ja pudistelimme päitämme: tuntemamme Theo oli palannut. Check-in:in intialaistaustainen mies oli hulvaton ja kuvitteli minut walesilaiseksi (jes!). Luettuaan passistani minun nimeni hän alkoi laulamaan sitä samaa kappaletta, jota koko koulu nykyään hoilaa. Linkkaan sen tuonne alas. Kuultuaan tarinani hän lättäsi muutamat Priority-tarrat matkalaukkuuni.

Check-in:istä turvatarkastuksen paremmalle puolelle kului aikaa vain vaivaiset 20 minuuttia, mikä sai ekaa-kertaa-yksin-matkustava-oikean-seikkailun-juuri-kokeneen-teinin hieman hämilleen. Olin aivan varma, että tyyliin checkasin matkalaukkuni Shanghaihin tai olin väärässä terminaalissa.

Onnistuin järkyttämään erään suomalaisen naisen, joka ei nyt oikein suoriutunut turvatarkastuksen jonossa: hän huuteli poikansa perään ja minä yritin kysyä, että "Voinks mä mennä?". Tosin sujuvasti  jätin useamman tavun välistä ja äänsin koko lauseen päin honkia. Naisen ilme oli näkemisen arvoinen. Toisella yrityksellä hän sitten ymmärsi ja mumisi jotain epämääräistä vihaisesti ja paineli turvatarkastukseen. Reaktioni oli hieman hölmistynyt hänen epäkohteliaisuudestaan.

Lentokoneessa istuin englantilaisen miehen ja parikymppisen suomalaisen jätkän välissä. Englantilaisen kaveri istui käytävän toisella puolella ja he naureskelivat tomaattimehupurkille, missä luki "Tomat", että onpas laiska kieli. Suomalaisen jätkän suomalainen puhetapa särähti korvaani epäkohteliaisuudellaan mutta siihen pitää nyt tottua, nimimerkillä lempisanani-on-nyt-anteeksi.

Pikkusiskoni eivät tunnistaneet minua lentokentän tuloaulassa, mikä nyt on hieman surullista. Äitini oli tuonut minulle kolme karkkipussia ja muumilimsaa. Hän oli myös varannut ajan kampaajalle. Hiukset olivat kuulemman kuin jonkun eläimen pää. No eipä ole enää.

koska mikään ei voi mennä suunnitelmien mukaisesti

Ei mennyt tämäkään niin kuin Strömsössä. Tarkoituksenani siis on matkata jouluksi koti-Suomeen, koska äitini on siellä hermoheikkona ja hostperheeni on raskaasti vihjannut mahdollisesta vierashuonetarpeesta, joten ei auta muu kuin alistua. Kaikki on mennyt hyvin tähän asti, mutta ei enää.

Ongelma nro 1:

Eilen oli London Paddington (Karhuherra Paddington!) -juna-aseman ja Heathrowin lentokentän 1-3 terminaalien välisessä radassa isoja teknisiä ongelmia, mikä nyt tuntuu vaikuttavan koko Englannin ja Etelä-Walesin liikenteeseen. Junia peruutettu (esim. Cardiff - Lontoo), myöhästymisiä on paljon ja ties mitä. Luojan kiitos, minun Swansea-London Paddington kulkee (ainakin vielä), kun taas Cardiffin juna ei.

Ongelma nro 2:

Olen menossa sekä Paddingtonin asemalle, että Heahtrow Expressillä 3. terminaaliin. Tai ainakin olin. Nyt Paddingtonilta pitäisi ottaa joko metro Lontoon keskustaan, mistä vaihtaa toiseen, mistä kolmanteen, joka veisi oikeaan terminaaliin. Aikaa tässä tuhlautuisi reippaasti yli tunti. Ei kiitos. Taksi se siis on, ja minulla köyhänä opiskelijana on sitä rahaa tuhlattavaksi asti. No, ei voi mitään.

Ongelma nro 3:

En ole vieläkään pakannut. Mutta katsokaa, mitä ostin nyt pidentyneelle kotimatkalle!

Ja vielä pieni pötkö Tobleronea, toivottavasti aika menee nopeasti. Ketuttaa kuin pientä oravaa talvella, kun käpy jäätyy.

//EDIT: Jos positiivisia puolia aletaan pohtimaan (niitä kun ei tunnu oikein löytyvän :c) niin, kuka on matkustanut Lontoossa mustalla taksilla? Tämä on nyt sellainen once in the lifetime -tilaisuus, ai että. Piristysruiske tähänkin iltaan. Nukun varmaan sormet ristissä samalla kun uneksin kaikista mahdollisista kauhuskenaarioista. No, seuraava yö toivottavasti nukutaan Suomessa.

torstai ennen maailman loppua

Tänään oli viimeinen koulupäivä ja sen kunniaksi koulu ilmoitti pitävänsä vain kolme ensimmäistä oppituntia. Tosin minulla oli ensimmäinen tunti ja normaalisti sitä seuraisi neljän tunnin hypärit, joten uskollisena oppilaana raahasin takapuoleni kouluun yhden historian tunnin ajaksi, missä ei saavutettu mitään. Paitsi opettaja arvosteli historian esseeni henkilökohtaisesti, sutien oikein-merkkejä (Thank God!). Voitonriemuni oli suuri, kun sain B:n, joka oli yksi koko luokan parhaista. Aiheena kun oli "Kuinka suuri asema uskonnollisilla epäkohdilla oli Tudor-ajan kapinoiden aiheuttajana?" Seinään hakkasin kolme tuntia päätäni, kun tuota esseetä yritin epätoivoisesti väkertää. Ja tuo kysymys todennäköisesti esiintyy tulevassa kokeessa. Koepaperit ovat tismalleen samat jokaisessa etelä-Walesin koulussa (jos en kauhean paljon huijaa) ja tällä hetkellä opettajainhuoneen tallelokerossa useamman koodin takana.

Koulun "kuraattori" Glenn A.K.A. vaihtareiden tukihenkilö/Ned Flanders kutsui meidät teelle toimistoonsa ja syömään kotitekoisia minced pie -pikkupiirakoita, joita syödään jouluna. Jutusteltiin siinä hieman ja kaikki lopulta lähtivät tunneille paitsi minä, joka epätoivoisesti menin koulun aulaan järkkäämään kansiotani.

Ottavian tultua menimme heille, lauloimme koko matkan joululauluja tanssin kera sateessa. Muut ihmiset alkoivat pikkuhiljaa haitua ympäriltämme bussipysäkeille, mokomat ovat tehty sokerista. Englannin opettajamme Jonathan ajoi kaksi kertaa ohitsemme Bemarillaan hurjasti virnuillen ja meille vilkutellen. Jotain se huusikin, kun meni kauppaan, mutta ei me sitä kuultu. Se mies on vain niin mahtava, ei sitä pysty edes kuvailemaan. Vaihtaisin sen englannin opettajakseni silmän räpäyksessä, sori Munakas.

Juhlat oli taas Sophien luona (edellisiin pippaloihin pääset tällä kutsulla) ja hauskaa oli. Pelasimme Ninjaa ja piilosta (ensimmäinen piiloni oli nerokas; löysin pöydän, jonka alla oli kymmenittäin tyynyjä. Luonnollisesti kaivauduin tyynyjen alle ja onnistuin hämäämään etsijää useasti, njähnjäh). Pass the Present on minun uusi lempileikkini, periaatteessa sama asia kuin kuuma peruna -peli, mutta kun musiikki loppuu, täytyy avata lahjapaketti, josta paljastuu aina uusi paketti ja esimerkiksi tikkari välistä. Viimeinen paketinavaaja saa esim. kirjan ja Niko (kyllä, koolla) lukikin meille dinosaurusten välisen rakkaustarinan. Kuten kunnon kuuntelijoiden kuuluukin, kauhistelimme ja ihastelimme juonen kulkua ääneen.

Vieraat koostuivat pääosin jätkistä mutta minä olen aina ollut äijämäinen flikka, joten ei haittaa. Varsinkin, kun yksi heistä tarjosi kyydin kotio, ei tarvinnut kävellä 6 kilsaa sateessa, halleluja Dan! Eikä pojille koskaan kuulu antaa pyssyjä joululahjaksi, tuli todistettua. :) Yksi lahjoista sisälsi chilisuklaata, jonka chilikerroin oli jotain kuusi miljoonaa (esim. jalapeno on 800, verratkaas) ja suklaan kanssa lahjaksi annettiin melkein kahden litran maitokannu. Meni se maito muuten minuuteissa, kun neljä ihmistä maistoi palan ja Ottavia onnistui polttamaan kieleensä rakkulan.

Hyvää maailmanloppua/uuden aikakauden alkua kaikille. Jos joku tietää mihin aikaan se tulee, voisiko minuakin infota? Voisin nukkua sen yli tai mennä kahville.

Challenge accepted!

Minua pyydettiin osallistumaan tällaiseen blogihaasteeseen mutta koska olen tylsä ihminen, huijaan hieman: en keksi uusia kysymyksiä enkä haasta ketään. Tosin tämän haasteen saa vapaasti kopio-liitä-tekniikkaa käyttämällä ottaa omaan blogiinsa, kunhan keksii omat vastauksensa.

Säännöt

x Kerro 11 asiaa itsestäsi
x Vastaa haastajan 11 kysymykseen
x Keksi 11 uutta kysymystä
x Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
x Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

MINÄ

• olen nörtti.
• tykkään tuhria paitoja omilla teksteilläni.
• kannatan etanapostia.
• käytän paljon pipoja.
• esiinnyin tänään yleisölle lyhytnäytelmässä.
• haluan lentokonemekaanikoksi.
• rakastan Ben 'n Jerry's -jäätelöä.
• sain vieroitusoireita teestä, todistetusti (join kevyestikin 6 kupillista päivässä).
• olen laiska mukavuudenhaluinen persoona.
• nukun aina mahdollisimman pitkälle aamuun ja se näkyy naamassa.
• tiedän enemmän englannin kieliopista kuin paikalliset.

Kysymykset jotka sain:


1. Mikä on unelmiesi ammatti?
Lentokonemekaanikko taikka sitten näyttelijä.
2. Jos voisit olla yhden päivän joku julkisuuden henkilö, kuka olisit? Miksi?
Oivoi, voisin olla joko Benedict Cumberbatch tai Bill Nighy, koska molemmat ovat vain niin siistejä ja taitavia. *ihailevat ja kiiluvat silmät*
3. Viihdytkö mielummin isossa porukassa tai pienemmässä porukassa/yksin?
Riippuu päivästä mutta sanotaan, että porukassa, koolla ei varsinaisesti ole väliä, vaan laadulla.
4. Uskotko unisieppareiden toimivan?
Joo! Intiaanit ovat kiehtovia. Halusin olla pienenä intiaani.
5. Osaatko pitää huoneesi siistinä?
En. Mahdoton homma. Varsinkin, kun elää neiti Siisteyden kanssa samassa talossa niin minun huoneeni vaikuttaa vain entistäkin sotkuisemmalta.
6. Kirja vai elokuva?
Kirja ja sitten leffaan. Eli molemmat. Mutta kirja ensimmäisenä.
7.Lempiväri ja väri jota et voi sietää?
Tällä hetkellä laivastonsininen ja en voi sietää liilaa.
8. Paras näkemäsi elokuva?
The Hobbit nyt tuli mieleen. Skyfall oli myös loistava.
9. Mikä on parhain näkemäsi uni ikinä?
Se jääköön salaisuudeksi.
10.Mitä tekisit jos voittaisit lotossa miljoonan?
Niinkin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, lahjottaisin suurimman osan hyväntekeväisyyteen. En ikinä keksisi tekemistä noin suurelle summalle, mutta lähtisin kiertää maailmaa ja tapaamaan kavereita useammaksi kuukaudeksi. Ja kaveri kulkisi koko matkan kainalossa.
11. Osaatko nauraa itsellesi?
Olisin kuollut häpeästä jo ennen syntymääni, jos en osaisi. Mielestäni jokaisen ihmisen olisi kyettävä siihen.

Kiitos.

japanilaiset turistit Cardiffissa

Otettiin ja lähdettiin hieman ex tempore -tyylillä Ottavian kanssa Cardiffiin eilen ja koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa en aioi vääntää jotain tekstiä tämän päänsäryn kanssa.

"I'm off to an adventure!"

Jozefille ja minulle on nyt kehittynyt The Friday Tradition, koska molempien koulupäivät ovat tismalleen samallaiset ja päättyvät 12:20. Tämä tarkoittaa matkaa paikalliseen supermarkettiin, mistä Jozef ostaa itselleen donitseja. Sitten menemme Costa Coffeeseen teelle. Viime kerralla minä maksoin, joten nyt oli Jozefin vuoro. Sanoin hänelle, että ihan perus Earl Grey, ei maitoa, sokeria kiitos. Jätkä ostaa itselleen mansikka-kerma-mössön ja minulle suolainen karamellilaten. Olin miettinyt sen ostamista viime viikolla, mutta jänistänyt sitten. Nauroin, että onpas tuo tee nyt muuttunut viime näkemästä, missäs ne hurmaavat teepannut?

Illemmalla lähdimme Swanseahin elokuviin ja tapasimme kolme muuta vaihtaria. Kävimme katsomassa Hobitin, joka kesti muistaakseni 3 h ja 45 min plus ne 23 minuutin mainokset, jotka tulevat joka kerta ennen elokuvaa. Eli, jos elokuvan olisi määrä alkaa 19.00, se alkaa todellisuudessa joskus puoli kahdeksan maissa.

Elokuva oli erinomainen ja oltiin Jozefin kanssa koko ajan ihan haltioissamme ja niin energisiä elokuvan jälkeenkin. Meillä ei ollut mitään kiirettä, vaikka jos järjestön sääntöjä prikulleen noudattaisi, meidän kotiintuloaikaan oli vain vartti ja junamatkassa menee vähintään se 20 minuuttia. Jozef kävi vessassa ja sen jälkeen päätimme tutustua juna-aikatauluihin. Huomasimme, että seuraava juna lähtisi kuuden minuutin kuluttua ja sen jälkeinen joskus ennen keskiyötä. Kiire tuli ja juoksimme reilun mailin juna-asemalle.

Muutama laitureille johtavista porteista oli onneksi auki, joten ei lippuja tarvinnut valmiiksi alkaa kaivamaan. Tosin normaalin portteja valvovan henkilökunnan sijasta oli kolme poliisimiestä, jotka eivät huomanneet, mikä heidän ohitseen vilahtivat ja porteista läpi. Eivät kuitenkaan lähteneet perään. :)

Laiturillamme seisoi samaan aikaan kaksi junaa ja minä marssin niistä jälkimmäisen luokse. Konduktööri kysyi "Where are you heading, love?" ja minä pihisin, että Llanelliin. Kyseinen juna oli sinne menossa ja kun käännyin ympäri huomasin, että jätkät olivat kovasti menossa väärään junaan. Raahasin ne oikeaan ja käytävällä kävellessämme tuli kuulutus, missä junan ajuri ilmoitti, että matkustajat ovat varmaankin jo kyllästyneet hänen ääneensä mutta juna pääsee lähtemään hetken kuluttua. Eli juoksimme koko matkan turhaan. No, hyötyliikuntaa, parasta liikuntaa.

Huomenna menen Cardiffiin, jouluostokset ovat tosin jo tehty, joten kamera kädessä olisi tarkoitus kulkea. Jozef kuitenkin piti huolen, etten aivan kokonaan unohda häntä ja antoi minulle oman joululahjalistansa. Koettaisi päättää, joka viikko hän pyytää eri asiaa. :D

"I'm a part of this tree."

Neljän tunnin hypärit ovat kivoja aina torstaisin mutta ne tekevät päivästä joko todella pitkän tai oikein lyhyen. Tänään ne olivat pitkiä, mutta onneksi Ottavia liittyi ennen pitkään seuraani ja lopetin suosiolla yhden historian esseen raapustamisen. Tulimmme ruokailemisen jälkeen siihen tulokseen, että Computer Hallin ilman lämpötila oli aivan liian korkea ja hapenpuutteeseen tullaan kuolemaan, jos ei pois päästä. Päätimme lähteä kävelylle kirpeään ulkoilmaan ja säikyttelimme lintuja. Yksillä linnuilla oli pikkulinnun pää, sorsan vartalo ja kanan koivet, ja ne pitivät uimisesta ja juoksivat kovaa. Eivät halunneet lentää. Haluan nyt selvittää tämän lintulajin nimen.

Lapsellisia kun olemme, kiipesimme puuhun. Tai Ottavia kiipesi. Ja minä. Mutta tulin nopeasti alas. Suomen mainetta ei ole ihan kokonaan menetetty. Ihailkaa kamerakännyköidemme tuloksia:

"I see you."

"I'm Gollum from The Lord of the Ring."

Anteeksi, siis mitä pitää varoa?

melkein perinteinen jouluateria

Tänään saapui hostisän joka jouluisen internetshoppailun tulos postipaketin muodossa. Kyseinen paketti sisälsi:

• vesipuhvelia x2
• kengurua
• krokotiilia
• kamelia
• kaurista

Krokotiili korvasi viime vuoden seepran ja hintaa paketille tuli vaivaiset £65. Tämä on (nopeasti laskien) 84,5 €, riippuen luonnollisesti kurssista. Vesipuhveli matkasi Afrikasta, kenguru, kameli sekä kroko tulivat Australiasta ja kauris jostain päin Iso-Britanniaa.

Vaikka Iso-Britannian ruokakulttuuri ei eroa mitenkään radikaalisti suomalaisesta, esimerkiksi Sunday Roast on jo suorastaan itsestään selvyys. Siis muissa talouksissa kuin tässä. Hostisäni intohimo on ruoanlaitto ja Saturday Kitchen Live (James Martin), Jamie's 15 minute meals (Jamie Oliver) ja 100 most important meals tai jotain sinnepäin viittaavaa (Gordon Ramsay) ovat elämän suola ja vitsailinkin pitkään, että hostisäni katsoo liikaa televisiota. Siihen asti, kunnes hän asetteli eteeni päärynöitä makeassa punaviinikastikkeessa ja vanhanajan vanilijajäätelöä. Silloin lupasin, että hän saa katsoa minun mielestäni televisiota niin paljon kuin haluaa, en estä. Se oli nimittäin taivaallista. Joten joka lauantaiaamun James Martinin sulosointuinen ääni muistuttaa minua tästä jälkiruoasta.

Ja rakkaat naapurit, minä olen kuunnellut tarpeeksi Gotyen Somebody I Used to Know, en tarvitse teidän rempparadiotanne sitä toitottamaan. Koittakaa nyt saada sitä laastia seinään ja äänieristys takaisin, kiitos. Haluaisin nukkua viikonloppuisin myös kello yhdeksän jälkeen, vaikka teillä olisi kuinka kivat lelut. Ja jättäkää se hemmetin asfalttipora kotiin, se ei ole kiva korvan juuressa. Kirjaimellisesti.

Terveisin ikuisesti katkera ja kauneusunensa menettänyt ärsyttävä teini

koulumatkakuvia ja outoja keskusteluja

minä

jozef

opettaja/kuraattori/määrittelemätön henkilö

Shine like a Simon.

Why?

Once I knew a guy called Simon. He was cool.

Okay.

You need to be in the mood to eat crisps.

You don't need to be in the mood to eat ice cream.

Accept it and start eating. Or get out. The door is right there.

Maria, I'm gonna but you in charge next time. You can manage.

I'm a Finn, I'll always manage.

It is freezing.

It's not.

Says a girl who's wearing a hat and a coat.

And she's from Finland.

Gosh, it's like minus one degree and it's like the end of the world for you.

Your opinion doesn't count, you're from Finland.

Point well made.

We're having Christmas Lunch with the principal.

Oooooooooooooh.

So we won't be in the psychology exam preparation thing.

Of course not! That's fine, I'll print out some handouts for you.

Thanks.

You know-

No, I don't.

Oh, shut up.

No.

Anyway-

I hate it when you say anyway.

I know, that's why I keep saying it.

"If you were worth more to this marriage, this marriage would be worth more to you."

Are you mocking me?

"I'm calling Marcy. She's got an extra bedroom. I can spend the night there."

It's my monologue, you have yours, Jozef, stick with it!

"I know you don't care, but..."

No, I don't.

"Damn, it's busy!"

I don't say that, it's Ray's part.

Good, 'cause you cannot say that.

Oh really, wanna bet?

It will be 12.12.2012 next week.

The world won't end. The date is 21.12.2012.

I know that. But I was thinking that we should have a party for it.

"Raise the roof!"

You know, it would be hilarious if someone actually danced like that.

No, don't, Jozef, don't, no! Thanks for this demonstration.

You're welcome.

And we didn't even get the whole Atrium as an audience.

We didn't? Should I try again?

No, it's fine, really, it's fine.

Damn, it's busy!

Damn, it's busy!

DAMN, IT'S BUSY!

DAAAAAAAMN, IT'S BUSY!

I need chocolate.

I need chocolate.

Do you have chocolate?

No, I'm sorry. Actually, I'm not.

I need chocolate.

You have chocolate, you lied to me.

No, I didn't, I just bought it.

I'm not talking to you.

Fine. Like it would make a difference.

Tässä tuli taas todistettua, että minulla ja Jozefilla on paljon mielenkiintoisia ja vähäjärkisiä keskusteluita.

P.S. Tutustuin uuteen ihmiseen tänään (enkä enää muista nimeä, sori, vaihtarin kirous) ja tämä ei edes tunnistanut minua ulkomaalaiseksi. Ihmettelin, etteikö aksenttikaan antanut vihjeitä. Kaverit sanoivat, että mun suomalainen/amerikkalainen aksenttini on pahasti haihtumassa ilmaan ja heidän mielestään se oli suunnattoman surullista. Minä tuuletin. Kirjaimellisesti. Täältä tullaan, Walesin epämääräinen mongerrus, pian olet minun! Mutta olen minä sitä harjoitellutkin, vielä kukaan ei ole huomauttanut yksinpuheluistani. Olen saanut heittää roskakoriin englannin opettajani opit ja tuijotellut kunnon brittiläisiä ja walesilaisia televisio-ohjelmia ja kuunnellut korva tarkkana keskusteluja ympärilläni ja hokenut jotain eri tavalla äännettäviä sanoja kotimatkalla. Hullujen huoneelle ei ole vielä lukittu, onneksi.

Olen askeleen lähempänä tavoitettani.

"Perhaps I should start doing magic tricks to keep people happy, what do you reckon?"

Historian opettajani oli kohteliaasti päättänyt lähteä kakkosten kanssa Puolaan keskitysleirille, joten minun historian tuntini oli tältä viikolta peruuttu. Hehkutan vielä tuota eilisen koulupäivääni: kouluun 14:10 psykan tunnille ja englannin ylirennon tunnin kautta kotiin. Mitä sitä turhaan sijaisia hankkimaain, jos kerran oppilaille voi antaa vapaata. Ja sitten ihmetellään, että miksi PISA-testeissä ei pärjätä.

Tänään minun englannin tuntini oli peruutettu, koska opettaja meni erään toisen ryhmän kanssa katsomaan Shakespearen Midsummer night's dreamia Swanseahin, joten kahden tunnin koulupäivä -linjani jatkui. Livahdin kuitenkin draamasta hieman etuajassa, missä jokainen ryhmä tekee oman 20 minuutin piecensä ja jonka tulee ulkopuoliset arvostelijat toukokuussa arvostelemaan ja tämä toimii tämän lukuvuoden päättötyönä kuten myös erään valmiin näytelmän tulkinta. Amerikkalainen hintelä miesopettajamme lähti lopputunnista, joten jäimme yksinään verhojen taakse. Olimme ryhmämme kanssa paahtaneet koko tunnin kuin juna ja sitten viimeisen kahdenkymmenen minuutin aikana kohtasimme erittäin jykevän tiiliseinän. Koimme, että oli meidän aikamme poistua ja miettiä itseksemme.

Koulun jälkeen kävin heittämässä koulutavarani kotiin (minne hostäiti oli unohtanut aamupalatarvikkeensa ympäri keittiötä sekä olohuonetta, en halua tietää miksi) ja menin juna-asemalle. Nerokkaana en ollut tarkistanut aikataulua, koska Swanseahin niitä menee useasti, joten myöhästyin juuri lähtevästä junasta ja seuraavaa jouduin poikkeuksellisesti odottamaan 40 minuuttia. Jääkylmässä viimassa, suru puserossa.

Jouluostoksille onnistuin vihdoin ja viimein lähtemään ja onnistuinkin hankkimaan parhaalle kaverilleni ja perheelleni lahjat - paitsi nuoremmalle pikkusiskolle - vain neljässä tunnissa. Olin sen verran aikaisin liikkeellä, että pystyin jopa väistämään ihmisiä kaupoissa, koska perjantai ja lauantai ovat pahimmat päivät jouluostoksille: hyvä jos hengittämään mahtuu.

Muun muassa elektroniikka/DVD/CD -kauppa HMV (jonka vaadin Suomeen muutaman muun kaupan ohella, voisin laittaa Joulupukille listan) oli taas hommannut muutamat liikenteenohjaajat reilun 20 metrin kassajonon takia. Tervetuloa maahan, jossa joulua todellakin myydään ja joululahjaostokset otetaan erittäin vakavasti.

Kotikaupungissani yllättäen satoi ja kadulleni kääntyessäni rakas Primarkin paperikassini päätti sitten ottaa hatkat ja hajota siihen paikkaan. Ei olisi sitten millään jaksanut vielä 150 metriä, ei. Oli liian tuulista sateenvarjolle ja huppua en kyennyt laittamaan päähäni kantaessani paperimössöllä päällystettyjä joululahjojani. Hakkasin postiluukkua kotioven edessä, koska avaimia ei vain olisi mitenkään kyennyt hakemaan. Hetken harkitsemisen jälkeen hostisä tuli avaamaan ja katsoi ensiksi litimärkää päätäni, epämääräistä kasaa sylissäni, sitten silmiini pisaroilla koristeltujen silmälasieni läpi ja sanoi "Wet." Vastasin vain, että ehkä vähän.

Mutta mitä se joululahjojen osteleminen sitten olisi, jos ei itselleen jotain pientä hankkisi. Ostin itselleni Sherlock-sarjan ensimmäisen ja toisen tuotantokauden, yhteensä kuusi jaksoa. Tuo samainen sarja on myös Suomessa pyörinyt, muistaakseni nimellä "Uusi Sherlock Holmes".

joulukalenterikriisi

Halusin suklaakalenterin ja eräänä marraskuisena päivänä sitä lähdin hakemaan. Löysin Ben 'n Jerry's -jäätelöä alennuksessa, joten kalenteri unohtui täysin. Eilen, hieman myöhässä, lähdin sitten metsästämään kalenteria itselleni ja kävin neljässä kaupassa. Jokaisessa ne olivat jo loppu, joten masentuneena menin kotiin mutustelemaan valkosuklaata. Tai, oikeastaan, mutustelin ne jo matkalla. Onneksi äiti oli lähettänyt minulle kaksi adventtikalenteria, sillä on selkeästi liikaa vapaa-aikaa. <3 Nyt lähden koettamaan onneani uudelleen. Heihei.

Pubikulttuuria

Aamuni alkoi herätyskellon hamuilemisella kymmenen jälkeen aamulla, mutta eilinen ilta oli mennyt niin myöhään kuin aamuneljään, joten tunnen olevani oikeutettu pieneen unenpöpperöön. Söin myslini jäätävän kylmässä ja tyhjässä talossa, eikä minulla ollut tietoakaan, missä muut ihmiset mahdollisesti olivat. Mutusteltuani kuidut poskeeni pudistelin päätäni teepussivarkaalle, joka oli iskenyt jälleen ja menin suihkuun. Hostäiti soitti myöhemmin, että hän ei pääse laittamaan lounasta - ties missä hän olikaan - että minä voin ottaa sitä sieltä, ja siellä on niitä keittoja kaapissa ja niin edelleen. Facebookista sain selville, että hostsiskoni oli lähtenyt "lounaalle" Cardiffiin ja tulisi illalliselle takaisin parhaan kaverinsa kanssa, joka viettää viikonlopun tässä huushollissa.

Tati on nyt muutaman viime viikon aikana kaivanut verta nenästään ja nyt kirsikkana kakun päälle hän saapuu kaverinsa kanssa jatkuvasti kotiin kotiintuloajasta muutaman tunnin jäljessä aina jonkun tekosyyn kera. Hänen käytöksensä on nyt muutaman viikon aikana muuttunut entistä välinpitämättömäksi, hän jopa ignooraa minut ja Ottavian koulussa, vaikka olemme, kuinka surullista ja totta se onkin, hänen ainoat ystävät täällä. Minua ei enää kiinnosta, että hän puhuu englantia vain ja ainoastaan minun ja Ottavian kanssa ja harrastaa yes/no-liikuntaa hostvanhemmille.

Asiasta kukkaruukkuun, tajusin olevani vähemmän hienosti myöhässä junastani Swanseahin ja tekstasin Jozefille paniikkiviestin, jonka oli määrä tulla minun kanssani. Onneksi junamme oli jostain syystä myöhässä kaksikymmentä minuuttia (ja siinä oli vain yksi vaunu, joten lasketaanko sitä edes junaksi?) ja olimme jopa liian aikaisin Swansean bussiasemalla. Tapasimme vaihtareita ja suurin osa oli minulle uusia kasvoja. Edustettuina olivat Italia x2, Kanadan ranskankielinen alue, Amerikka, tarkemmin sanottuna nykiläinen, Puola, Slovakia, Norja ja SuAmi.

Saatuamme pyllymme irti penkeistä harhailimme eräälle herttaiselle kadulle, joka oli täynnä erilaisia baareja ja pubeja. Tarkoituksenamme oli löytää pubi, johon alaikäset pääsisivät livahtamaan (alueen pubit tarkistaa henkkarit yleensä ovella, päiväsaikaankin) ja katsomaan rugbymatsia, Wales - Australia. Onnistuimmenkin tunkeutumaan erääseen umpeen tungettuun pubiin ja into piukassa huudettiin siellä miesten keskellä. Tosin Jonathan, Anna ja minä taputtelimme aika-ajoin käsiämme ja huusimme "Bravo, bravo!" hieman kyseenalaisella tavalla. Wales johti viimeisille sekuneille asti, mutta Australia onnistui saamaan viisi pistettä, mikä vei heidät johtoon. Höh. :c

Kävimme Subwayssä kahdesti päivän aikana, koska kaikilla ei ollut samaan aikaan nälkä eivätkä kaikki edes olleet saapuneet. Yritin kovasti aloittaa joululahjaostokset täydessä Primarkissa (lauantai, minkäs teet) mutta tultiin Jonathanin kanssa siihen tulokseen, että arkipäivä olisi kivempi aloittaa ja jääkarhupipojen kokeileminen on tärkeämpää.

Illemmalla mentiin erittäin vaatimattomaan elokuvateatteriin, jossa oli valaistut liukuportaat ja vakiokaluste: Ben 'n Jerry's -jäätelöbaari. Päädyin kuitenkin ostamaan ylihinnoiteltuja karkkeja (miten reilu 200 g voi maksaa melkein kolme puntaa eli noin 3,5 euroa, kysympähän vain), jotka lopulta päätyivät Jozefin ja Jonathanin suihin. Ja minä kun pakenin Theon luota, joka aina syö minun ruokani. Ei se mitään, romanttinen komedia oli kyseessä, Silverlinings, ja Jonathan ja minä meinattiin useaan otteeseen nukahtaa saliin, mutta muut tykkäsivät. Ei minun tyylinen elokuva.

Lauloimme joululauluja kauppojen suljettua tyhjillä kaduilla ja julistimme lähtevämme Disneylandiin, kiitokset sille lapsiperheelle, joka sitä ehdotti! Ja kirottu olet sinä epätoivoinen Subwayn myyjätär, joka onnistuit saamaan minut ostamaan kolme cookieta punnalla. Oli kyllä hyvää. :))

Paikallisena oleminen on kivaa, suosittelen lämpimästi.

 Ja jos tarkkoja ollaan...