joulua edeltävä kaaos

Koska minun elämässäni mikään ei voi mennä niin kuin Strömsössä niin pitää ottaa kaikesta ilo irti. 

Kuten aktiivisimmat uutisten seuraajat ovatkin jo huomanneet Iso-Britanniaa vaivanneet tulvat olivat pahimmillaan lounais-Englannissa, etelä-Walesissa (minä!) ja jossain päin Skotlantia. Lähtöaamunani minulle selvisi, että se ongelma singnaaliboksin kanssa Lontoossa oli saatu korjattua, eikä se enää vaikuttaisi liikenteeseen. Oma junani Swanseasta Lontoo Paddingtonille oli kuitenkin peruutettu henkilökuntaongelmien takia. Onneksi ehtisin myöhemmälläkin junalla Lontooseen ajoissa.

Swanseahin menevä junani kulki kävelyvauhtia osan matkaa rautatielle tulvineen veden takia mutta pääsin Swanseahin kuitenkin ajoissa. Lontooseen matkaavaa junaani odotellessani kuulutukset tekivät selväksi, että n. 2 h rautatieosuus matkasta (en osaa sanoa kilometreissä) oli suljettu tulvien takia. Ja tittidii, minun junani kulkisi juuri kyseisten asemien kautta. Kävinkin kysymässä, mitä minun junalleni tapahtuu ja selvisi, että kaikki liikenne Swanseasta itään oli peruutettu ja että korvaavia busseja olisi tulossa.

Busseilla en olisi mitenkään ehtinyt Newportiin ajoissa, mistä olisin voinut ottaa junan Englannin puolelle ja siitä sitten Lontooseen. Tapasin Theon ja Jozefin Swansean juna-asemalla ja heidän lentonsa Heathrowilta lähtisi kolme ja puoli tuntia omani jälkeen. Hälytyskellot siis soivat päässäni.

Taksi oli enää meidän ainoa vaihtoehtomme ja Theo onnistui jotenkin törmäämään taksifirman omistajaan, joka teki meille tarjouksen. Mukaamme taksiin tuli kaksi yliherttaista mummoa, 94 v. ja 86 v. Olitiin Jozefin kanssa vaan "aawws", kun he ilmestyivät nurkan takaa. Hirveästi heillä oli juttua sanottavana ja koko matkan aikana taisi tulla yksi hiljainen hetki, joka ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Molemmat mummot tunsivat toisensa entuudestaan mutta törmäsivät toisiinsa sattumalta Swanseassa. Molemmat mummot muuten yrittivät kiilata minua yhdessä jonossa aiemmin ja annoin heidän mennä. Mummoille ei voi sanoa "ei".

Taksikuski Andy on nyt virallisesti yksi lempi-ihmisistäni maailmassa ja hän on käynyt kahdesti Levillä laskettelemassa ja ylisti Suomea (tässä kohtaa kasvoin varmaan 15 senttiä lisää pituutta). Matkaamme Walesista Englannin halki Lontooseen liittyi paljon kommelluksia ja olihan se aikamoinen seikkailu.

Vanhemmat joutuivat hankkimaan minulle uuden lennon, joka lähti kaksi tuntia myöhemmin kuin alkuperäinen mutta Heathrowille päästyäni ongelmani loppuivat kuin seinään.

Ennen kuin lähdin hakemaan Check-in -pistettäni hyvästelin Jozefin mutten Theota, joka oli löytänyt juttuseuraa jostain siivoojasta. Nauroimme Jozon kanssa ja pudistelimme päitämme: tuntemamme Theo oli palannut. Check-in:in intialaistaustainen mies oli hulvaton ja kuvitteli minut walesilaiseksi (jes!). Luettuaan passistani minun nimeni hän alkoi laulamaan sitä samaa kappaletta, jota koko koulu nykyään hoilaa. Linkkaan sen tuonne alas. Kuultuaan tarinani hän lättäsi muutamat Priority-tarrat matkalaukkuuni.

Check-in:istä turvatarkastuksen paremmalle puolelle kului aikaa vain vaivaiset 20 minuuttia, mikä sai ekaa-kertaa-yksin-matkustava-oikean-seikkailun-juuri-kokeneen-teinin hieman hämilleen. Olin aivan varma, että tyyliin checkasin matkalaukkuni Shanghaihin tai olin väärässä terminaalissa.

Onnistuin järkyttämään erään suomalaisen naisen, joka ei nyt oikein suoriutunut turvatarkastuksen jonossa: hän huuteli poikansa perään ja minä yritin kysyä, että "Voinks mä mennä?". Tosin sujuvasti  jätin useamman tavun välistä ja äänsin koko lauseen päin honkia. Naisen ilme oli näkemisen arvoinen. Toisella yrityksellä hän sitten ymmärsi ja mumisi jotain epämääräistä vihaisesti ja paineli turvatarkastukseen. Reaktioni oli hieman hölmistynyt hänen epäkohteliaisuudestaan.

Lentokoneessa istuin englantilaisen miehen ja parikymppisen suomalaisen jätkän välissä. Englantilaisen kaveri istui käytävän toisella puolella ja he naureskelivat tomaattimehupurkille, missä luki "Tomat", että onpas laiska kieli. Suomalaisen jätkän suomalainen puhetapa särähti korvaani epäkohteliaisuudellaan mutta siihen pitää nyt tottua, nimimerkillä lempisanani-on-nyt-anteeksi.

Pikkusiskoni eivät tunnistaneet minua lentokentän tuloaulassa, mikä nyt on hieman surullista. Äitini oli tuonut minulle kolme karkkipussia ja muumilimsaa. Hän oli myös varannut ajan kampaajalle. Hiukset olivat kuulemman kuin jonkun eläimen pää. No eipä ole enää.