Tänään starttasi kaksi bussia lukion edestä historian opiskelijoilla täytettynä. Määränpää oli eräs erittäin vanha yliopisto keskellä pientä kylää, joka taas oli keskellä ei mitään.
Koko ajomatkan satoi, joten maisemat eivät päässeet aivan oikeuksiinsa, mutta vihdoin ja viimein näin palasen "todellista Walesia". Satoja ja taas satoja lampaita laiduntamassa vihreillä pelloilla. Minä olin ihan onnesta soikeana, varsinkin, kun maisemat olivat juuri sellaiset, kuin televisiossa tai Google-rakkaassamme. Neliön muotoisia peltolaikkuja pensasaitoineen ja muutama puu siellä sun täällä aitojen keskellä. Suloisia maalaistaloja laaksoissa ja satoja lampaita. Muutamia hevosia ja lampaita. Sanoinko jo lampaita?
Menomatkalla katsoin Danin tabloidilta erilaisia videoita ja rikoin muutaman Angry Birds -ennätyksen. Olin erittäin otettu, kun Dan tiesi, että vihaiset linnut tulevat Suomesta. Jes!
Yliopistolla meitä odotti mehua, teetä ja kahvia, sekä Welsh cakesejä (niin kuin englantilaisten skonssit, vain lätättyjä) ja Welsh cottage kakkua, mistä en ollenkaan pidä. Se on pieni, erittäin tiivis ja makea kakku, joka on täynnä rusinoita. Vähän niin kuin kuivakakku, mutta siinä ei ole mitään kuivaa. Harhailin tee-jonoon ja jutellessani Oliverin kanssa Dan huuteli, että otanko teen kanssa maitoa. Seuraavaksi hän ilmestyi luokseni teekupin kanssa ja minä kiittelin vuolaasti tästä yllätyksestä. Hän ei kuulemman pidä teestä, joten jonotti minun puolestani. Dan on niin kultainen ja kohtelias, että välillä hävettää meidän suomalaisten puolesta.
Anyway, yliopistolla oli kolme luentoa: foreign policy (natsi-Saksan ulkopolitiikka), why did nazi Germany lose the war? (miksi natsi-Saksa hävisi sodan?) ja holocaust (holokausti). Ensimmäiset kaksi luentoa piti ihan passeli mies, joka tosin ei ole luotu esiintyjä. Tylsä heppu oli mutta viimeinen luento oli paras: sen pitävä mies oli hauska ja tunsi aiheen läpikotaisin ja myös sen eri lähestymistavat.
Koululta kävellessäni kotiin törmäsin Daniin, joka oli aikaisemmin juossut koulubussiin. Bussi oli lähtenyt mutta Danin äiti on töissä koululla, joten he päättivät, että voivat heittää minutkin kotiin. Häntä koipien välissä kapusin autoon ja kiittelin vuolaasti; tämä oli jo toinen kerta, kun sain heiltä kyydin kotiin: Danin äiti tietää jo nimeni ja osoitteeni, pitäisikö huolestua? Tunsin itseni niin vaivaantuneeksi taas jälleen kerran heidän kyydissään, koska en halunnut olla vaivaksi. Mutta ei walesilaisia kiinnosta, mukavaa kun voivat auttaa. Suomalaisena mietin, miten voin korvata tämän kyydin, mutta en keksinyt mitään keinoa. No, jos kyyditseminen miellyttää.
Suorastaan brutaalisti menin Googleen ja googlasin kuvia Walesin maaseudusta. Etsin kuvia, jotka vastaavat näkemääni, koska bussin huurteisesta ikkunasta ei tullut otettua kuvia. Tämä kuva on täysin todellisuutta vastaava, tosin aurinkoisella säällä. Puissakaan ei ole lehtiä, joten vuodenaika on suunnilleen oikea.
P.S. Olen vain entistä enemmän rakastunut Walesiin. Ennen kuin tiesin perhesijoitusta en oikestaan halunnut tänne. Skotlanti olisi ollut oikein hyvä, Englanti myös. Mutta ei mielellään Walesiin, koska kukaan ei tiedä siitä paikasta mitään ja tietoakin on hieman hankala löytää. Nyt tämä maa on kaupungeillaan, ihmisillään ja maaseudullaan vienyt minun sydämeni.
P.P.S. Minulle selvisi n. kuukausi sitten, että Kuningas Arthurin ja Merlinin taru on kotoisin Walesista ja useampi paikka, missä näiden taruhahmojen uskotaan eläneen on vielä pystyssä. Itse Merlinin kuolinpaikka on tässä 35 minuutin junamatkan takana ja useampi kaverini asuu siellä. Voisin ihan vain historia- ja myyttifriikkinä soluttautua heidän joukkoon.
