Olipa kerran villiäkin villimmät bileet...

Olipa kerran hostisä, joka täytti viisikymmentä. Ennen kuin hostisä lähti töihin, jakoivat perheenjäsenet lahjansa. Rakkailta vaihto-oppilailtaan hän sai mahdollisimman tummaa suklaata ja deodorantin, mistä hän piti. Muutama viikko vierähti ja syntymäpäiväjuhlia valmisteltiin. Lopulta suuri päivä koitti ja vaihto-oppilaat aloittivat kaunistautumisen ajoissa, ottaen mitä naurettavimpia kuvia toisistaan. Ja totta kai myös omsta itsestään, yläkulmassa.

Juhlat vietettiin hotellissa, suuren suuressa salissa, jossa oli hurjasti pöytiä, missä piti istua hiljaa paikallaan. Ja hieno tanssilattia, jossa tädit, jotka olivat juoneet muutaman limsan rynnisivät sankoin joukoin sekä pitkä tiski, jonka takana miehet ja tädit tekivät mitä värikkäimpiä juomia. Paljon ihmisiä oli kutsuttu juhliin mukaan. Oli tätejä ja oli setiä mutta lapsia oli vain muutama.

Kakku oli valtava ja siinä oli useampi kerros. Kakun alapuolella oli tuhansittain pienen pieniä cupcakeja, jotka oli koristeltu värikkäillä hileillä.

Ilmapalloja oli kaikkialla. Oli vihreitä ja punaisia ja läpinäkyviä. Niitä vain oli kaikkialla.

Päivänsankari viihtyi vieraiden suuressa joukossa ja myös sillä pitkällä tiskillä, jossa tehtiin niitä värikkäitä juomia.

Myöskin tanssilattia oli kovassa kulutuksessa vierailla pitkälle yöhön.

Juhlat olivat niin riehakkaat, että vaihto-oppilaiden oli pakko poistua rauhoittumaan hotellin aulaan teelle. Kello oli jo yli puolen yön, joten Tuhkimokin oli palannut kotiin.

LOPPU.

And I will never forget the plans and the silhouettes you drew here

How would you know?

When everything around you's changing like the weather,

A big black storm.

And who would you turn to?

Or hide a ghost, a shadow at the most, would you let me know?

Cause I don't want to,

To trouble your mind with the childish design of how it all should go.

But I love you so,

But it all comes clear, when the wind is settled, I'll be here, you know.

Cause you said ours were the lighthouse towers

The sun upon that place

Darling I'll grow weary, happy still

With just the memory of your face

Gracious goes the ghost of you

And I will never forget the plans and the

Silhouettes you drew here and

Gracious goes the ghost of you

My dear

And how would you know?

When everything around you's bruised and battered

Like the cold night storm.

And who would you turn to?

Or hide a ghost, a shadow at the most, would you tell me so?

Cause I, I adore you so

When it all comes clear, the wind is settled, I'll be here, you know.

Cause you said ours were the lighthouse towers

The sun upon that place

Darling I'll grow weary, happy still

With just the memory of your face

Gracious goes the ghost of you

And I will never forget the plans and the

Silhouettes you drew here and

Gracious goes the ghost of you

My dear

Gracious goes the ghost of you

And I will never forget the plans and the

Silhouettes you drew here and

Gracious goes the ghost of you

My dear

Dinosauruksia

Jim Carrey on mun ja Ottavian idoli. Surkeiden Sattumusten Sarjassa, kun hänen näyttelemä roolihahmo esittää dinosaurusta. Se on ollut meidän mallina koko illan. Host isä sanoi, että meidän kotiosoite on muuttunut Jurassic Roadiksi. T-Rexit varokaa!

Scarlets Scarlets Scarlets

Historian opettajani on intohimoinen rugbyfani ja hankki meille liput erääseen matsiin. Rugby on muutenkin walesilaisille henki ja elämä, joten tartuttiin tarjoukseen koko vaihtariporukalla ja bada bing, bada boom, löysimme itsemme tänään puoltoista tuntia ennen pelin alkua faniteltasta. Tai hallista pikemminkin. Vedettiin Ottavian kanssa ehkä maailman söpöimmät cupcaket ja katottiin kauhuissamme, kun lapsille järjestettiin rugbypeli, tosin hieman vähemmällä väkivallalla. Rugby on siis aika lailla sama asia kuin amerikkalainen jalkapallo, vain ilman suojuksia ja miehet ovat valtavasti lihaksikkaampia kuin ne pikkaset jenkki high schoolilaiset. Jozef vei mun nenän, siksi se näyttää niin voitonriemuiselta tuossa yhdessä kuvassa.

Hyvää yät kaikil.

piGviineillään

Tämä maa on kylmä. Menen joka yö nukkumaan tyytyväisenä, että varpaani eivät ole mustuneet ja pudonneet pois. Yritän opettaa slovakialaista sanomaan ääreisverenkiertohäiriö ja pöllin hänen takkinsa. Pukeudun OnePieceeni iltaisin, kun hostäiti vääntää lämpöä lisää. Kerrospukeutuminen on kaiken A ja O. Ihmiset ihmettelevät, että tämänhän pitäisi olla niin kuin kesä Suomessa. Vastaan heille, että vaikka olenkin Suomesta, minulla on tuntoaisti. Ja kuka se suomalainen tässä keskustelussa on, kumpi tietää näistä lämpötiloista enemmän, häh?

Viime perjantaina olin niin jäässä, kun olla ja voi. Jozef pelasti minut lainaamalla takkinsa, kun hänelle selvisi, että olin mennyt tyttöjen vessaan hyppytunnilla, painanut käsien kuivaukseen tarkoitetun puhaltimen päälle ja käpertynyt sen alle. Se huvitti paikallisia suunnattomasti, kun he kuulivat, että minä siellä tyhjässä vessassa puhaltimen alla oleskelin ja paineskelin nappia yhä uudelleen ja uudelleen.

Wales ja walesilaiset

Siitä on jo yli kuukausi, kun saavuin tälle saiteiselle saarelle ja Walesissa olen majaillut reilut kolmisen viikkoa. Aika tuntuu todella vähäpätöiseltä ja nyt kun miettii, mitä olen sinä aikana täällä tehnyt alan pakostikin pohtimaan, että en ole tosissani voinut tuhlata noin pitkää aikaa tekemättä mitään. Toisaalta, koko ajan tuntuu, että poukkoilen ympäriämpäri joka suuntaan. Ehkä tämän takia olenkin päässyt tapaamaan paljon paikallisia ihmisiä ja ajattelinkin vuodattaa koko pään sisältöni walesilaisista. Ja sitä on tullut kerättyä, kiitos pienten (positiivisten) kummastelu-hetkieni.

Walesilaiset ovat kuulemman paljon ystävällisimpiä kuin englantilaiset erään ulkomailta Englannin kautta Walesiin muuttanut nainen selitti minulle. Ja walesilaiset ovat erittäin tarkkoja siitä, että kukaan ei erehdy yhdistämään heitä englantilaisiin. Antoivat kyllä anteeksi Ottavialle, joka erehtyi kutsumaan muutamaa aikuista englantilaisiksi. Mutta vain siksi, että hän oli ulkomaalainen ja pyyteli kovasti anteeksi.

Englanti pitää aina voittaa kaikessa. Täällä kukaan ei kannata jalkapalloa, koska Englannin joukkue on liian hyvä (mutta sitähän ei kenellekään myönnetä) ja walesilainen taas on niin myötähäpeänsä ansainnut. Toisaalta rugbyssa Wales on maailman parhaimpia ja Englanti ihan pohjanoteeraus, ainakin paikallisten mielestä, mikä on heistä vallan mainio syy pelata sitä.

Wales ei ole edustettuna Union Jackissa, Iso-Britannian lipussa. Siinä on siis Englanti, Skotlanti ja vanha Irlannin lippu. Mikä on vain väärin. Lohikäärmettä odotellessa.

Muutama vuosi takaperin parlamentti (tai joku muu vastaava, noloa, en tiedä) teki ehdotuksen, että Union Jackiin laitettaisiin mustat reunukset kehyksiksi kuvaamaan kaikkia niitä kansoja, jotka asuttavat Iso-Britanniaa, kansojen sulatusuunia. Walesilaiset nostivat heti päätään ja ilmoittivat, että laittakaa se lohikäärme sinne lipun keskelle ennen mitään mustia reunuksia, me sentään olemme maantieteellinen osa maata. Tai sitten kaivakaa se kanaali, joka erottaa meidät muusta maasta vähän leveämmäksi ja vaatikaa passintarkastus, että ollaan ihan kunnolla eri valtio, niin ollaan sujut.

Ihmiset täällä ovat huumorintajuisia ja valittavat omasta säästään. Small talk on iso osa kulttuuria ja koko englannin ryhmä kauhistui, kun heille selvisi, ettei Suomessa harrasteta mokomaa.

"Vaivaantunut hiljaisuus, miten se sitten täytetään Suomessa?"

"Ei se ole vaivaatunutta tai epämukavaa, se on normaalia. Suomessa se olisi enemmänkin epänormaalia, jos joku tuntematon itse asiassa avaisi suunsa."

------

"Miten te sitten tutustutte ihmisiin?!"

Jaa. Olen kyllä useasti miettinyt, että miten ihmeessä olen tutustunut joihinkin ihmisiin.

Hyvänä esimerkkinä tästä tuntemattomille jutustelusta on muun muassa eräs harmaantunut mies vaimonsa kanssa muutama päivä sitten Swanseassa. Me vaihto-oppilaat lausuimme vuorotellen welshinkielistä kotikaupunkimme nimeä ja jokainen sai sen ihan melkein oikein. Kävellessämme juna-asemalle ja ohittaessamme kyseisen miehen hän lausui sen oikein ja ääneen. Aplooredasimme hänelle tietenkin ja jäimme kävelemään heidän kanssaan, koska meillä oli sama osoite.

Huumorintajusta on vielä pakko sanoa: Ottavia, italialainen vaihto-opiskelija, joka on yksi niistä ihmisistä, jotka ovat saaneet kunnian asua minun kanssa saman katon alla rakastaa yli kaiken mangoa. Eräänä päivänä ilmoitin käyväni kaupassa ja hän antoi minulle rahaa viiteen mangoon (jotka ovat edelleen tarjouksessa!) ja Tatianka kahteen. Itselleni otin kaksi. Kaupassa valitsin luonnollisesti sen lyhimmän kassan ja pian edessäni olikin nuori mies, jolla oli rinta ja käsivarret tatuioituina. Hän tuijotteli hetken niitä yhdeksää mangoa jotka olin hänen eteen lyönyt. Siitä kyllä irtosi pitkä nauru, ai että. Hän edelleenkin moikkailee ja jää juttelemaan minun kanssani kaupassa.

Tänään käydessäni postissa karhuamassa pakettia, jonka olisi jo pitänyt saapua ajat sitten, mukava mies lasin toisella puolella kysäisi nimeni ja osoitteeni ja kävi tarkistamassa, jos se paketti olisi kuitenkin ollut saapunut. Ei ollut, mutta hän lupasi tulla henkilökohtaisesti koputtamaan kotioveen heti kun se saapuu, sillä hän asuu samalla kadulla. Ei hassumpaa.

Toisaalta, tietenkin täällä on niitä välinpitämättömiä (sinä nainen siitä toisesta postitoimistosta, kun asiakas tulee, älä tekstaa, keskeytä ja katsoisitko kenelle puhut, kiitos) ihmisiä mutta. Ei niitä kukaan jaksa katella.

P.S. Tästä tuli aivan liian pitkä, joten minun piti karsia juttua aivan hirviästi, kolme esimerkkiä meni ihan taivaan tuuliin. Silti tämän pitäisi päästä Guinessin ennätystenkirjaan, vähintään. Jos luit koko teksin huijaamatta, ansaitset minun ehdottoman kunnioitukseni. Minä en siihen kykenisi, tunnustan.

Tunnelma on suorastaan nostalginen.

Teetä muumimukista. Muuta ei tarvitakaan.


P.S. Host-isä sanoi, että minun pitäisi hankkia elämä, ettei tarvitsisi mukeja kuvailla. Yritin selittää sille, että pidin taukoa esseiden kirjoittamisesta (kuka sanoi, että vaihtarit pääsee helpolla koulussa?!) ja muumit ovat tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Se nauro mulle, joten mä maksoin sen mulle ostamat kirjat penneillä. Kuka nyt nauraa? HIHI!

Käännä: Joutsenmeri

Välillä täällä kaupungissa kulkiessa olemme todenneet, että paikka on aivan kuollut. Ja paikallisetkin ovat samaa mieltä. Usein kaduilla kävellessä olen tullut siihen tulokseen, että zombielauma on hyökännyt ja syönyt kaikki ihmiset ja meidän tehtävämme on perustaa uusi sivilisaatio. Kuitenkin päätimme jättää sen sivilisaation perustamisen jonkun toisen harteille ja nappasimme tänään junan kohteenamme Swansea, joka tuon kartan perusteella möllöttää mukavasti naapurissa. Kolme tyttöä meni pienenä ryhmänä, joten saimme meno-paluu -junaliput reilulla 11 punnalla. Mikä pelkästään kirkui halpa. Harhailtuamme rautatieasemalta jotenkin suoraan ostoskadulle ei ollut enää paluuta. Saksalainen vaihtari Theo liittyi tuotapikaa seuraamme. Raasu joutui kolmen shoppaavan tytön keskelle.

Viimeistä kuvaa pitää hieman selitellä: käytävän viereisillä penkeillä oli tuollaiset vaaleansiniset muovijutut ja kyseiset henkilöt tulivat siihen tulokseen, että ne ovat migreeneitä varten.

hihittelyä

Olen aikaisemminkin hekotellut täällä blogissa rakkaan Googlen kautta tänne saapuneiden hakusanoja. Tässä onkin kerättynä jonkin verran, vähän joka päästä. Ja suurinta osaa on siis käytetty toistuvasti, ilmeisesti toimii. Enjoy.

punainen permanenttitussi // timon leijonakuningas // a telephone box blog // atelephonebox.blogspot // a telephone box blogspot // a telephone box, blogspot // a telephone box // harry potter ja azkabanin vanki // kesätöihin muumimaailmaan // mangusti tanssi // puuha pete // wales flag // disneyn hävyttömät lauseet // michael monroe // miinus 25 astetta valokuva // minnuus blog // paljain jaloin // rukan sadetakki // "lukion äidinkielen ensimmäinen kurssi" // älä pelkää maailmaa

Hehhehhee.

kiertoajelulla

Aamulla oli tarkoitus hakea mukava asento toisesta host isän bemareista siinää yhdeltätoista. Lähtemään päästiin kuintenkin vasta lähempänä kahtatoista, koska host äidillä oli vaatekriisi. Mikään ei tuntunut sopivalta ja kun se hyvä asu löytyi, niin ei kuitenkaan. Tuttu tunne.

Ensimmäisenä suunnistettiin eräälle surffareiden suosimalle rannalle, jota koristi komiat hiakkadyynit. Surffipojilla valitettavasi oli kaikilla kokopuvut veden lämpötilan takia. Ei päästy Bondi Beacheilemaan. Hengenpelastajiakaan ei näkynyt.

Seuraavana suunnattiin Oxwitchiin (tai jotain sinnepäin), missä käytiin vessassa. Päätiellä ajaessamme huomasin erään seikan: lampaita, lehmiä ja hevosia kaikkialla, mutta ei aitoja. Seikasta tuli hälyyttävä, kun lehmä päätti kävellä autoamme päin. Host isä ehti kyllä väistäänähutta oli sen lehmän pää liian lähellä minun akkunaani.

Ottaen huomioon, että olimme vain katselemassa maisemia, neljän punnan parkkimaksu vaikutti liian suolaiselta maksettavalta. Viereisen kioski-kahvilan parkkipaikka vaikutti muuten täydelliseltä, mutta joku muukin oli tainnut hokasta sen. Seiniin oli ruuvattu varoituskylttejä poishinauksesta ja rengaslukoista. Yksi kioskin työntekijä kuitenkin lupasi vilkuilla autoa ja pitää siitä huolta, olimmehan kuitenkin asioineet kiskassa.

Olen aina sanonut, että täällä Brittilässä nämä tiet ovat kapeita ja Langlandiin matkatessamme se tuli vahvistettua. Kivimuurit molemmilla puolilla, erittäin mutkainen tie, yhdelle autolle riittävän leveät väylät, huutava musiikki ja hurjasteleva host isä. Ja lisää vielä kirkuva host äiti niin johan on soppa syntynyt.

"Tämä on pieni askel ihmiselle mutta suuri harppaus ihmiskunnalle."

Viimeisenä kohteena oli Mumbleyn ranta, missä olen jo käynytkin. Host äiti tuhahteli huvittuneena, kun esittelin hänelle, että vastarannalla oli Havaji ja Honolulu. Fitzi-saaret olivat lahden poukamassa ja Titanic upposi hieman edempänä. Maantieto ja historia ei tainnut olla Samin vahvimpia aineita.