Ottavia halusi mennä rannalle, joten Tatiana ja minä vietiin hänet sinne. Oli vielä pahempi laskuvesi kuin ensimmäisellä vierailukerralla, ja tällä kertaa käveltiin ihan reippaasti yli kolmisen sataa metriä näkemättä merta kuitenkaan. Taakse kiertävä nopeasti nouseva nousuvesi kuitenkin pakotti meidät palaamaan takaisin turvalliselle kuivalle hiekalle. Toivottavasti pikkulätäköissä asustavat minikalat selvisivät. Vaikka kävelinkin niiden ylitse brutaalisti.
Hurmaannuin vaaleanpunaisista pelastusrenkaista sekä siitä ihanasta kisumirristä, joka kiehnasi ja kehräsi ikkunaa vasten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tuohon alapuolella/yläpuolella olevaan kenttään saa kommentoida vapaasti kaikkea maan ja taivaan väliltä, vähäpätöisimmästä hirmutärkeään. Kaikki kommentit luetaan ja ne ilahduttavat minua suunnattomasti, oli sitten kyseessä vaikka salainen toiveesi kertoa jollekin aamupalasta, jonka viime viikon keskiviikkona söit.
Kuulostan jo ihan joltain nuorten tukipuhelimen mainokselta. Mutta tuohon lootaan terkkuja, kiitos.