London

osa 2

Perheeni tuli muutama viikko takaperin Lontooseen minua tapaamaan ja oltiin siellä viikko pyörimässä. Tämä postatus on toinen osa koko ns. London-sarjaa ja tästä pääset ensimmäiseen osaan, jos se meni ohi: klickklick.

Käytiin perheeni kanssa Madame Tussaud'sin vahakabinetissa ja oli ihan sika kivaa. Tässä muutama sieltä mutta toinen siskoistani ei tainnut viihtyä vahahahmojen kanssa, kun hänestä en löytänyt yhtäkään kuvaa kenenkään kanssa! Surullista.

Ensimmäisessä kuvassa meidän äiti päätti vaihtaa iskän George Clooney:in. Toisessa kuvassa minun pikkusiskoni ja minä huomattiin, että Marilynillä oli pieni kriisi mekkonsa kanssa ja me riensimme luonnollisesti paikalle. Kolmannessa kuvassa iskä pääsi hoitelemaan Obaman asioita ihan presidentin kansliaan. Oli ilmeisesti vähän kevyempiä aiheita. Neljännessä kuvassa minä ja sisko poseerataan hienojen 3D-lasiemme kanssa ennen 4D-näytöksen alkua. Sain siitä penkistä mustelmia, kun se tikku tunki selkääni.

London

osa 1

Olin tosissaan Lontoossa viikon muutama viikko takaperin, kun ihana perheeni tuli minua tänne moikkaamaan. Kuvia tuli yhteen laskettuna varmasti tuhat, joten jaan tätä hieman tapahtumien mukaan. Joten postatuksia tulee olemaan muutamia suuren kuvamäärän takia muutaman päivän sisään. Tämä postatus painottuu nyt epämääräisillä nähtävyyksillä juoksemiseen, ilman mitään muuta yhtenäistä teemaa, joten nauttikaa.

Meidän hotelli oli ihan muutaman sadan metrin päässä Tower Bridgeltä, joten ensimmäisenä iltana käveltiin sinne ja vaelleskeltiin ympäriinsä. Tower Bridgen vieressä on Tower of London, jonne ihmisiä keskiajalla teljettiin ja salamurhia toteutettiin. Siellä on myös tällä hetkellä kruununjalokivet tiukassa tallessa, mutta ei käyty katsomassa, koska oltiin niin myöhään liikkeellä.

Äiti kiljaisi riemusta, kun harhailimme vahingossa Saint Paulin katetraalille. Äidilläni on jokin pakkomielle, että vähintään yhdessä kirkossa on jokaisella ulkomaan matkalla käytävä, koska se arkkitehtuuri on niin hienoa. Tuonne ei tosin päästy taaskaan sisään, kello oli jo jotain yhdeksän sunnuntai-illalla.

Uusi päivä ja uudet kujeet: äiti pääsi vihdoin kirkkoonsa kun kävelimme Southwarkin katetraalille. Käveltiin the Globe Theatren ohitse, joka on melkein samalle paikalle rakennettu kopio Shakespearen aikaisesta teatterista, jossa hänen näytelmiään esitettiin. Niitä pääsee myös edelleen katsomaan, sillä paikassa ei muuta esitetäkään, tosin säävarauksella, koska paikka on keskeltä avoin. Käytiin nopeasti Tate Modernissa ja pelleiltiin hieman siskon kanssa. Luonnollisesti, tuollainen iso tilahan saa lapsenmieliset ihan sekaisin.

Pakolliset turistirysät, eli Buckingham Palace ja Trafalgar Square käytiin myös katsastamassa.

Anna! Autot 2 -leffa, whruuum!

Aikalailla kirjaimellisesti käveltiin British Museumiin sisälle ja melkein saman tien ulos, sillä meillä ei riittänyt kärsivällisyyttä museon kiertämiseen, sillä ulkona oli niin mahtava sää.

Pakkohan oli käydä maailman ensimmäisessä Hard Rock Caféssa ja tarjoilijamme Jim oli aivan mahtava. En tiedä mitä tapahtui, mutta jotenkin hän päätyi puhumaan minulle suoraan vaikka ei isäni englanti mikään huono ole. O_o Minä podin tästä huonoa omaatuntoa, koska jotenkin mielestäni hyppäsin väliin ja isäni vaan nauroi, että hyvä vaan että minun englantini on niin hyvä, että paikalliset huomaa sen jo aksentista.

Äiti ja iskä kävivät pienellä kävelyllä Westministerissä ilman meitä lapsia. Siskoja ei oikein tainnut kauheasti innostaa lisäkävely ja itse olen nähnyt tuonkin alueen jo muutamaan otteeseen, niin en jaksanut lähteä mukaan vaan jäin myös lepuuttamaan jalkojani.

Kahtena viimeisenä päivänä oli extra-lämmin, kevyesti helleraja rikki, ja huomasimme päätyvämme molempina päivinä Hyde Parkiin makoilemaan, syömään eväitä ja nauttimaan hyvästä säästä. Koko viikon ajan oli niin epä-Brittilän sää, koko ajan paistoi aurinko ja oli lämmin.

Sitä valehtelee itselleen, ettei tarvitsisi myöntää totuutta.

Paluu Suomeen lähestyy niin kovaa vauhtia, että haluaisin käpertyä nurkkaan rullalle ja vain itkeä. En halua lähteä. En vain halua lähteä.

Kokeen suoritettuani minun ei enää tarvitse palata aineen tunneille, koska siirrytään 2. vuoden asioihin.

Minä olen niin menossa niille tunneille.

Liika vapaa-aika ei voi olla hyväksi, paineet alkavat kasautumaan ja paniikki iskeä: en ehdi pakkaamaan, mitä hemmettiä minä pakkaan, mitä minä jätän tänne, mitä lähetän postissa, mitä en tarvitse, postissa pitää käydä hakemassa pahvilaatikoita ja lähettää kamat Suomeen, aika loppuu kesken, onko tämä viimeinen kerta kun kävelen tätä polkua, tämän puun alitse tai tämän roskiksen ohitse?

Menen siis kouluun esittämään, että kaikki on hyvin enkä ole lähdössä mihinkään. Valehtelen itselleni enemmän kuin muille. Luon itselleni illuusion, että kaikki jatkuu samalla tavalla niin kuin ennenkin. En suostu hyväksymään, että vain kolmen vaivaisen viikon päästä joudun sanomaan hyvästi tälle paikalle ilman, että tiedän koska palaan takaisin. Teen parhaani vältelläkseni ahdistusta.

Epäonnistuin sen välttelemisessä tänään: kävin ostamassa heihei-kortin Jozefille. Seisoin hyllyn edessä 15 minuuttia ja kävin kaikki kortit läpi useaan kertaan. Mikään ei ollut tarpeeksi hyvä. Mikään ei ollut tarpeeksi Jozefin näköinen. Normaalisti niin kohteliaat ja ystävälliset myyjät jättivät minut rauhaan. Taisivat ymmärtää olla häiritsemättä.

Ensimmäiset päivät Suomessa tulee olemaan niin hämmentäviä. Tulen varmaan makaamaan takapihan nurmikolla miettien "oliko taivas saman näköinen Walesissa?" ja saamaan ahdistuskohtauksen, koska en osaa vastata kysymykseen. Pelkään unohtavani. Pelkään kadottavani kaiken, mitä olen kerännyt.

Minä pelkään.

Voit juosta muttet pääse karkuun.

Toivottavasti se kesä eksyisi tänne takaisin ja palaisi mukanani Suomeen. Tai sitten pysyisi siellä Suomessa koko kesän. Viikon sateiden jälkeen on tuo aurinkokin uskaltanut alkaa paistamaan mutta Iso-Britannian tuntien niin eiköhän se kohta jonnekin piiloudu. Ensiviikolla tosin alkaa kokeet, voi tätä riemun päivää. 

And I don't know if I'm being foolish, don't know if I'm being wise

Enkun tunnilla opettaja työnskenteli meidän courseworkien parissa ja käski jatkaa eilistä tehtävää. Pelasin siin Happy Poo Fallia ja juorusin. Voin ylpeänä ilmoittaa ennätykseni pelissä olevan 153 092, kauan eläköön pitkät junamatkat Cardiffista kotio.

Käytiin Jozefin kanssa kahvilla ja se uuno halusi maksaa kaiken, ihan vain sen takia, että se saa minut ahdistuneeksi. Mokomakin... :c Kävin vessassa ja se oli käynyt ostamassa mulle vielä leivonnaisen. Miksi ei tällaisia miehiä voi Suomessa olla myös, niin ehkä tytöt tottuisivat tälläiseen käytökseen eikä kokisi itseään kauhean ahdistuneeksi. Vai onko se vain minä?

Kävelin jälleen kerran sen Wales-puodin ohitse tänään ja tällä kertaa päätin mennä sisään ja ostaa jotakin muistoksi. Yleensä, jos olen sisälle uskaltautunut, niin olen vain katsellut kaikkia hienoja käsitöitä tai ollut makutuomarina mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja kulutin rahaa. Ehkä se on tuo lähdön kova lähestyminen, tai draaman opettajan herkkä puhe minulle ja Jozefille, joka sai minut melkein purskahtamaan itkuun siihen paikkaan, mikä sai minut vihdoin ja viimein ostamaan ne muistot minulle niin rakkaasta paikasta.

En halunnut ostaa mitään krääsää, jotka Suomessa vain unohtuisivat pöytälaatikkoon vaan jotain, joka muistuttaisi minua aina tästä vuodesta ja tästä taianomaisesta paikasta. Päädyin tylsästi ostamaan avaimenperän ja hieman jännemmin Lovespoonin.

Lovespoonille ei taida edes olla suomenkielistä käännöstä, mutta se on suoraan käännettynä rakkauslusikka. Se on ikivanha walesilainen perinne, eli mies on yleensä kaivertanut tällaisen lusikan omakätisesti ja antanut tämän mielitietylleen. Erilaiset kaiverrukset tarkoittavat erilaisia asioita, esimerkiksi ankkuri on toivomus aloilleen asettumisesta ja avain/avaimenreikä tarkoittaa, että "minun kotini on sinun kotisi". Tuossa minun lovespoonissa on sydämiä, jotka symboloivat, tittidii, järkkymätöntä rakkautta. Lovespoonia ei oikeasti ole tarkoitettu ruokailuvälineeksi vaan seinälle ripustettavaksi. Maltan tuskin odottaa, että pääsen ripustamaan tuon lovespoonin uuteen huoneeseeni Suomessa.

Räkäisiä naurukohtauksia

Halusin vaan tulla tänne kertomaan mahtavasta päivästä tänään koulussa ja koska olen listafriikki, niin listaan kaikki asiat, jotka sai minut nauramaan vääränä. Toivottavasti tämä ei traumatisoi ketään, eli jos seksi on herkkä aihe, ole hyvä ja tee 180 asteen käännös. You've been warned.

• Historianopettaja leikki jälleen sen puupalikoilla, kun se yritti neuvoa meitä koekysymykseen vastaamisessa
• Beth näytti koko psykan tunnin järkyttävän noloja videoita muista ihmisistä, terveisin ikuiset traumat
• Huudettiin Megin kanssa Pikku-Hai -leikkiä enkun tunnilla, Meg englanniksi ja kymriksi ja minä suomeksi. Tosin Meg lauloi kyrmiksi ekaksi "ranskalaiset kala, ranskalaiset kala", koska kymrin kielessä adjektiivi tulee ensiksi ja Meg on tainnut roikkua ranskalaiskojuilla liian monta kertaa.
• Meg löysi repustaan rusinoita ja kondomin. Ei tarvitse muuta sanoa.
• Keskustelimme seksistä koko enkun tunnin kovaan ääneen. Opettaja päätti ignoorata meidät. Viisas päätös.
• Bethan ja minä ryhdytään skype-bestiksiksi Jozefin ja enkunopettajamme Jonin kanssa. Aikaero-ongelmat selvitetty, joka toinen torstai.
• Lehmälauma koulun pihalla. Ilmeisesti koulun takana on lehmilaidun ja se paljastui minulle vasta tänään.
• Tein ajatuskartan asioista, joista haluan mainita kirjeessä, jonka annan hostsiskolleni. Eivätkä nämä asiat ole siitä mukavimmasta päästä.
• Antero Mertarannan selostus ensimmäisessä erässä Suomi-Slovakia -pelissä.
• Suomen voitto!! Talossa asuu slovakialainen ja paras kaveri täällä on myös kyseisestä maasta, niin voi hekottaa oikein makoisasti.

Lontoo<3

Paniikki.

Kaksikymmentäyhdeksän päivää ennen kuin palaan Suomeen.

Alle kuukausi.

En käsitä.

Olen kokenut pienen herätyksen ja tunkenut aikatauluni täyteen. Iso-Britanniaa pitää nähdä vielä hirveästi ja kavereiden kanssa juhlia hengata mutta aika alkaa loppua kesken! Onneksi on half term (taas), jonka aikana menen Emilialle neljäksi päiväksi ja ohjelmaan kuuluu Domino'sin pitsoja, Greggsin herkkuja, Stonehenge ja suomenkieltä. Lisäksi half termin aikana kirmataan Jozefin kanssa Brecon Beaconsin kansallispuistoon etsimään meille omat lohikäärmeet. Ja pikkuisia kaverikokoontumisia on luvassa sekä HUGET synttärijuhlat kesäkuun eka päivä, johon luonnollisesti tarvitsen uuden mekon. Tietenkin.

Tuskin maltan odottaa Suomeen paluuta mutta kammoksun täältä lähtemistä. Tunteet on kyllä niin levällään kuin olla ja voi. Tulee olemaan niin vaikea sanoa hyvästi näkemiin Walesille, josta on tullut minun toinen kotimaani. Nämä aina niin iloiset, avuliaat ja huumorintajuiset ihmiset ovat ryövänneet sydämeni ihan kokonaan. En yksinkertaisesti halua lähteä mutta samaan aikaan haluan kotiin.

Ensimmäiset päivät Suomessa tulen elämään niin kuutamolla. Minun täytyy ymmärtää, että olen saapunut Suomeen ja käsittää, että tulee viemään jonkin aikaa ennen kuin pääsen juoksemaan näille vihreille nummille.

Vuosi on ollut niin ylä- ja alamäkiä mutta kaikki sen arvoista. En kokenut itseäni ennakkoluuloiseksi Suomessa mutta tämä vuosi on karistanut ne kaikki pois. Suomi täältä tullaan.

Wales, tulen takaisin. Lupaan sen.

Ah, itken nyt täällä, herkistyin niin. Wales, nyt ja aina. ♥

Hirmuisesti aihetta odotukseen

Minulla on suorastaan kauhistuttavan kiireinen viikonloppu luvassa:

Perjantaina olisi määrä tavata Emiliaa, kierrellä kaupunkia, käydä syömässä ja suunnata sitten leffaan. Varmasti todella mahtava päivä tulossa ja laskinkin, että taidan päästä kotiin vasta keskiyön jälkeen. Tulee olemaan todella outoa sitten Suomessa, kun olen tottunut näkemään Emiliaa noin kerran kuussa. Ihan orpo olo ilman minun Suomi-toveriani. :'c Espoo, tiedän, että luet tätä tekstiä, vaadin säännöllisiä tapaamisia, huom. monikko. Joko koko vaihtariporukalla tai kahdestaan.

Lauantaina minun pitää onnistua tekemään läksyjä ja pakkaamaan matkalaukkuni täyteen tavaroita, jotka voin antaa perheelleni kotiin vietäväksi. Siihen lomaan pitäisi vielä onnistua ujuttamaan Iron Man 3, koska Jozef haluaa nähdä sen ja menin jo lupautumaan toveriksi.

Sunnuntai-aamuna hyppään junaan kohti Lontoota! Tai, todennäköisesti ryömin ison matkalaukkuni kanssa, odotan kauhulla sen raahaamista Lontoon metrossa! D: Perheeni siis saapuu Lontooseen sunnuntaina ja on niin kiva nähdä heitä. Suunnitelmissa on paljon nähtävyyksien kiertelyä ja koska minä olen kokenein Lontoossa-kävijä (äiti on ainoa meidän perheessä, joka siellä on käynyt ja sekin oli noin 25 vuotta sitten...), joten kaikki vastuu suunnittelemisesta on langennut minun harteilleni, eikä se minua haittaa, päinvastoin! Walesiin paluu tapahtuu vasta toukokuun puolella, joten valitettavasti minulta menee yksi kouluviikko sivusuun, voihan itku! Jos tunnustetaan, niin olen tehnyt pienen 8-sivuisen kirjasen vain minun juna-aikatauluistani sekä pääsystä Warner Bros Studio Tourille, koska he ovat erittäin tarkkoja aikataulujen kanssa. Siinä on kansilehti ja sisällysluettelokin...

Viime viikonloppuna päähäni pälkähti eräs loistava idea seikkailulle, joka tosin oli liian suuri yhdelle pienelle ihmiselle. Otin samantien yhteyttä vaihtaritoveriini Emiliaan (tämä postatus nyt pahasti antaa sellaisen kuvan, että ollaan Emilian kanssa jatkuvasti yhdessä ja että minulla ei ole yhtään omia kavereita. Valitettavasti ja onneksi asia ei ole niin, minulla on mahtavat tukijoukot täällä.), joka oli onneksi ihan täysillä mukana. Suuntaamme siis ensi kuussa päiväretkelle Stonehengeen! Stonehenge on oikeastaan keskellä ei-mitään ja vähän saavuttamattomissa, erityisesti täältä suunnalta (Lontoosta järjestetään bussimatkoja suoraan läheiseen kylään), joten meidän täytyy ottaa juna Salisburyyn, mistä hyppäämme bussin kyytiin Amesburyyn, jossa käymme syömässä ja kiertelemässä heti käveltyämme kahden kilometrin matkan itse kivipaaseille. Paikka on tosissaan vähän hankalasti tavoitettavissa, mutta kahta seikkailumielistä vaihtaria ei niin vain pysäytetä!

Lisäksi menin tässä lupaamaan kavereille, että jos he saavat aikaiseksi suunniteltua benji-hyppy-hommelin niin osallistun. Kuolen.

P.S. Laskin tässä muutama päivä sitten, että minulla on hyllyssäni reilu 100 teepussia yhteensä käytyäni kaupassa ostamassa ensiksi lisää (no se oli joku uutuusmaku ja tuoksui todella hyvältä!). Lontoossa haluan käydä eräässä vanhassa teepuodissa, jonka ohitse kävelin muutama viikko sitten. Pyörin kyllä siinä oven edessä hetken aikaa, että uskallanko mennä vai en (yritin säästellä rahojani ja siellä ne olisivat lähteneet lompakostani aika vikkelään). Tee on heikkouteni.

P.P.S. Sain uuden lempinimen kaverilta: Cheesecakelama called Zoe (Juustokakkulaama nimeltä Zoe). En oikein tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua mutta olen otettu.

Asiaa vaihdosta

Huhtikuu jo painelee kovaa vauhtia ohitse ja pian toukokuukin hengittää niskaan. Osa tämän vuoden tulevista vaihtareista ovat saaneet suuren uutisen, eli isäntäperhetiedot! Juhlistaakseni tätä (toivottavasti) ainutlaatuista tapahtumaa minä ajattelin murskata teidän kaikkien unelmat kertoa 10 faktaa vaihtovuodesta. 

1. Vaihto-oppilaat eivät ole mikään tajunnan räjäyttävä asia koulussanne. Ehkä muutama utelias (ja rohkea!) uskaltaa tulla kysymään ne samat kysymykset, jotka tulet kuulemaan ensimmäisten kuukausien aikana miljoona kertaa.

"Mistä olet?"

"Miksi juuri tänne?!" Paikalliset eivät vain voi käsittää, miksi joku haluaisi tulla heidän maahansa.

"Kuinka kauan olet täällä?"

Voitte siis unohtaa kaikki haavekuvitelmat luoksenne ryntäävästä ihmislaumasta, josta jokainen haluaa olla sinun uusi Best Friend Forever. Ihmiset yleensä ujostavat vaihtareita, koska he ovat toisesta kulttuurista ja pelkäävät loukkaavansa heitä tarkoituksetta, puhuvat eri kieltä, eli ymmärtäminen ei ole taattu ja sitten tulee kiusallisia hetkiä ja ovat täällä vain vuoden, ei välttämättä ole vaivan arvoista. Anteeksi, jos rikoin kuplanne. :'c

2. Pakatessa ei kannata yrittää tyhjentää koko vaatekaapin sisältöä matkalaukkuun, koska on erittäin epätodennäköistä, että se onnistuu. Paitsi, jos on erittäin pieni vaatekaappi ja iso matkalaukku. Kannattaa jo pakatessa miettiä, että mitä oikeasti tulee käyttämään ja että ne tavarat pitää saada takaisinkin. Pakkaamisen jäljiltä vaatekaappiin jääneiden vaatteiden kanssa on sitten hyvä miettiä, että käyttääkö niitä todella vai voiko ne heittää mäkeen. Vaihtovuosi on siis loistava tilaisuus vetää vaatekaappi uusiksi, sillä vuoden aikana tulee ostettua paljon. Eikä sitä kaikkea tavaraa saa mitenkään ängettyä niihin samoihin matkalaukkuihin kuin lähtiessä, joten täytyy alusta asti vain hyväksyä se, että vaikka Royal Mail ei olekaan se luotettavin asia koko maailmassa, niin postipate saa silti kannettavaa. Ja perhe, jos he tulevat sinua tapaamaan vuoden loppupuolella: heille voi ovelasti sujauttaa paljon tavaraa, nimimerkillä Ensi viikolla.

3. Nyökkäilemällä ja hymyilyllä pääsee yllättävän pitkälle, jos kielimuuri yllättää. "Smile and agree" on vaihtareiden tunnuslause.

4. Jos tarjotaan jotain, ota se. Paitsi huumeet, alkoholi etc. Mutta jos tarjolla on reissuja tai retkiä jonnekin niin messiin vain. Et halua jäädä paitsi kaikista mahtavista tilaisuuksista, jotka purjehtivat ohitsesi.

5. Jos juotte alkoholia/rikotte muuten vain järjestön sääntöjä, niin please, pretty pretty please, miettikää etukäteen, kuinka suuri kiinnijäämisen mahdollisuus on. Olen katsonut tarpeeksi monen juoneen itsensä känniin, jääneen siitä kiinni ja he ovat joutuneet palaamaan kotimaihinsa ihan vain tyhmyyttään. Siis se aivotyöskentelyn määrän vähäisyys on välillä pöyristyttävää! En kannusta ketään rikkomaan sääntöjä, ne ovat  kehitetty tarkoituksella mutta teini-ikäinen lähtee ulkomaille vuodeksi ja mahdollisesti täyttää vielä 18 vuottakin siellä, niin mitäköhän on odotettavissa?

6. Vaihtareiden sanotaan olevan kuin raskaana olevia naisia: heillä ovat tunteet pinnassa ja syövät jatkuvasti. Julmaa ja surullista mutta totta. Jokainen, joka yrittää kiistää sen on väärässä.

7. Jyvät erottuvat akanoista: vaihtovuoden aikana näkee, ketkä Suomen kavereistasi oikeasti pitävät sinuun yhteyttä ja ovat kiinnostuneita sinusta. Tosiystävyys kestää välimatkat.

8. Jos haluat olla laiska opiskelija, vetoa ymmärtämättömyyteen ja kielimuuriin. Tosin minä idioottina menin heti alusta lähtien innoissani mukaan eikä tässä vaiheessa vuotta tuota tekosyytä nieltäisi minun kohdallani kauhean sujuvasti.

9. Hyväksy, ettet voi suunnitella koko vuottasi. Asiat tapahtuvat, jos ovat tapahtukseen ja sinulla on yleensä aika vähän vaikutusvaltaa. Muista kuitenkin, ettet lähde ulkomaille vain shoppaillaksesi lempikaupoissa, joita ei Suomessa ole. Nämä oppilaat putoavat pilvilinnoistaan nopeiten maahan. Ja se sattuu ja vaikka olisikin laskuvarjo, niin vähän tömähtää.

10. Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä: ottakaa kaikki ilo irti ja repikää se riekaleiksi. Tämä on teidän vuosi, tarttukaa jokaiseen mahdollisuuteen ja käyttäkää ne. Kiertäkää maatanne vaikka yksin, jos hostit eivät vie minnekään. Kukaan ei tunne teitä kyseisessä paikassa, joten antaa mennä vain. Aika tehdä elinikäisiä muistoja on nyt!

Toivon, että tämä on nyt avittanut tulevia vaihtareita edes hieman tai niitä, jotka pohtivat vaihtoon lähtöä. Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ylös sieltä kotisohvalta ja seikkailulle. Elämä on riskien ottamista ja tässä on yksi. On oma asiasi tartutko siihen.

EDIT: Vilma blogissaan huomautti, että listaani olisi pitänyt lisätä suomen kielen taidon järkyttävä rapistuminen. Täällä blogissa sitä ei huomaa, mutta olen saanut monta tuntia kulutettua, kun olen miettinyt, mikä on roundabout (=liikenneympyrä) suomeksi tai miten suojella-sana taipuu suojeluspyhimyksessä. Ennen kuin löysin sen oikean ratkaisun kokeilin suojellapyhimystä, suojapyhimystä, suojuspyhimystä ja niin edespäin. Rehellisesti kesti yli kaksi tuntia ennen kuin keksisin mikä se oikeasti todellisuudessa olikaan. Eli varsinkin tälläiset "vaikeammat" sanat ja yhdyssanat tuuppaavat häiriintymään ja sanajärjestys. Siitäkin saisi niin paljon juttua kirjotettua, mutta taidan jättää sen tekemättä.

Life is either a great adventure or nothing.

Tuo mahtava Helen Kellerin toteamus innosti minut lähtemään suurelle seikkailulle, varsinkin, kun ulkona oli tapahtunut ihme: aurinko paistaa täysillä ja on oikein ihanan lämmin. Rohkenin ulos tunikassa ja ajattelin ottaneeni suuren riskin mutta sitten vastaani käveli tyttö mikroshorteissa. No jaa, lämmin oli kuitenkin.

Lähdin ulos harhailemaan kamerani kanssa ja tunnin vaeltelun jälkeen löysin täysin sattumalta yhden hienon puiston. Koko paikka oli aidattu ja minua hieman jännitti mennä porteista sisään, koska se paikka näytti niin hienolta. Vastaani kuitenkin huristi lasten potkulaudalla mies, joka jahtasi karannutta vekaraansa, joten pörhistelin eteenpäin tyytyväisenä.

Koko alue oli valtava ja minun oli pakko pysähtyä ihastelemaan "nurmikeilausta", jota vanhat papat vetivät into piukassa. Minusta se näytti keilauksen ja petanguen risteytykseltä mutta ne isot mustat pallot, joita heitetään olivat kevyitä. Jollakin papalla oli keppi, jolla hän keräili "heittomatot" ja kuulat maasta ilman, että tarvitsi kumartua. Kyllä ne papparaiset olivat sitten herttaisia!

Hehkutan vielä tähän loppuun muistikirjaa, jonka ostin viime viikolla Lontoon Camden Townista. Se on oma raapustuskirjani, jonne kirjoitan kaikki nerokkaat ja vähemmän nerokkaat ideat. Päiväkirjaa en jostain syystä ikinä kykene pitämään ja tälläinen epäsäännöllisempi vaihtoehto on minun mieleeni. Toisaalta tuohon olen kirjoittanut keskimäärin kolme kertaa päivässä...

Omistan tämän kirjoituksen Vilmalle, joka ei päässyt kanssani seikkailulle, vaikka olisikin halunnut. Käykää siis katsomassa hänen vaihtaribloginsa, klickklick!

EDIT// Poltin niskani ja koen sen jotenkin erittäin hyväksi asiaksi, koska kesä tulee! Mutta nyt sattuu. D: