Running in through the rain in Wales

Life is either a great adventure or nothing.

Tuo mahtava Helen Kellerin toteamus innosti minut lähtemään suurelle seikkailulle, varsinkin, kun ulkona oli tapahtunut ihme: aurinko paistaa täysillä ja on oikein ihanan lämmin. Rohkenin ulos tunikassa ja ajattelin ottaneeni suuren riskin mutta sitten vastaani käveli tyttö mikroshorteissa. No jaa, lämmin oli kuitenkin.

Lähdin ulos harhailemaan kamerani kanssa ja tunnin vaeltelun jälkeen löysin täysin sattumalta yhden hienon puiston. Koko paikka oli aidattu ja minua hieman jännitti mennä porteista sisään, koska se paikka näytti niin hienolta. Vastaani kuitenkin huristi lasten potkulaudalla mies, joka jahtasi karannutta vekaraansa, joten pörhistelin eteenpäin tyytyväisenä.

Koko alue oli valtava ja minun oli pakko pysähtyä ihastelemaan "nurmikeilausta", jota vanhat papat vetivät into piukassa. Minusta se näytti keilauksen ja petanguen risteytykseltä mutta ne isot mustat pallot, joita heitetään olivat kevyitä. Jollakin papalla oli keppi, jolla hän keräili "heittomatot" ja kuulat maasta ilman, että tarvitsi kumartua. Kyllä ne papparaiset olivat sitten herttaisia!

Hehkutan vielä tähän loppuun muistikirjaa, jonka ostin viime viikolla Lontoon Camden Townista. Se on oma raapustuskirjani, jonne kirjoitan kaikki nerokkaat ja vähemmän nerokkaat ideat. Päiväkirjaa en jostain syystä ikinä kykene pitämään ja tälläinen epäsäännöllisempi vaihtoehto on minun mieleeni. Toisaalta tuohon olen kirjoittanut keskimäärin kolme kertaa päivässä...

Omistan tämän kirjoituksen Vilmalle, joka ei päässyt kanssani seikkailulle, vaikka olisikin halunnut. Käykää siis katsomassa hänen vaihtaribloginsa, klickklick!

EDIT// Poltin niskani ja koen sen jotenkin erittäin hyväksi asiaksi, koska kesä tulee! Mutta nyt sattuu. D: