Ja huusi: "Älä pelkää maailmaa."

Sain ensimmäisen tehtävän suoritettua Before I turn twenty -listaltani, nimittäin äitini ja isäni toivat aitoja ranskalaisia macaroneja tuliaisiksi. Äiti oli varjellut niitä henkensä uhalla ja onnistunut saamaan ne läpivalaisusta läpi koneen matkustamoon. Kyllä nyt on sellainen voittajafiilis, ai että!

En olekaan varmaan vielä kertonut, että sain sen sähköpostiviestin isäntäperheelle valmiiksi mutta lähetys epäonnistui. Sähköpostiosoite oli väärä. Ihan rehellisesti, siinä vaiheessa menin hakkaamaan päätäni seinään. No, ei siinä mitään kirjettä kirjoittaa ja isukin piti tulostaa töissä valokuvani (koska meidän tulostin on jossain saunassa tyyliin muuton takia). Kyllähän se ne tulostikin, useaan otteeseen ja monella eri tulostimella. Ja joka kerta vauhtiraidat messissä. No, sainpas ne kuvat sitten lopulta ja aloin nauramaan. Isäni oli innoissaan väännellyt ja käännellyt kuvia ja asetellut ne haluamaansa muotoon ja kulmaan muihin nähden. Ne kaikki kuvat olivat sellaisessa suloisessa rykelmässä. Piti kyllä siihen paperin nurkkaan kirjoittamaan "My dad was being creative". Nyt menee päivät sitten laskellessa milloin kirje on Briteissä (on jo, jollei ole hukkunut, mikä olisi aivan meikäläisen tuuria) ja milloin voisin odotella kirjettä takaisin. Möhmöh.

       

Olen nyt päättänyt tsempata enkussa näin viime hetken treenit. Tämä motivaattori (onko tuo edes sana, vai keksinkö sen vain päästäni?) tosin tuuppaa unohtumaan tunneilla ja aina silloin, kun pitäisi tehdä läksyt. Huppista keikkaa, kun mummokin breikkaa. Niin kuin ylipäätänsä missä tahansakin aineessa. Se on tämä kesä, joka liian kovaa vauhtia tai taas toisaalta liian reippahasti kiitää yhä lähemmäs meitä. :O Kohta tulee kiirus.