merta etsimässä

Ottavia halusi mennä rannalle, joten Tatiana ja minä vietiin hänet sinne. Oli vielä pahempi laskuvesi kuin ensimmäisellä vierailukerralla, ja tällä kertaa käveltiin ihan reippaasti yli kolmisen sataa metriä näkemättä merta kuitenkaan. Taakse kiertävä nopeasti nouseva nousuvesi kuitenkin pakotti meidät palaamaan takaisin turvalliselle kuivalle hiekalle. Toivottavasti pikkulätäköissä asustavat minikalat selvisivät. Vaikka kävelinkin niiden ylitse brutaalisti.

Hurmaannuin vaaleanpunaisista pelastusrenkaista sekä siitä ihanasta kisumirristä, joka kiehnasi ja kehräsi ikkunaa vasten.

rantaelämää

Käveltiin Tatianan kanssa tuohon mailin päähän rannalle ja kummasteltiin matkan varrella maisemia. Laskuvesi paljasti mutaisen polkupyörän ja lahonneen veneen. Tämän ei kyllä pitäisi olla suurikaan yllätys, asunhan Aurajoen kaupungissa. Rannalla tosin ei saa uida, koska nousuveden aikaan vesi nousee huimalla vauhdilla ja siellä on kovat virtaukset. Keskellä lahtea on hiekkasärkkä, jolle pääsee helposti kävellen laskuveden aikaan. Mutta kun kääntää selkänsä hetken päästä huomaakin, että paluuta ei ole, kiitos nousuveden. Host isälle oli käynyt tällä tavalla ja nytkin katselimme hiekkasärkälle ja huomasimme naisen jääneen sinne jumiin. Host isä soitti rannikkovartioston ja pian pari autoa saapuikin paikalle pillit huutaen. Autoilla särkälle ei tosin päästä, mutta kymmenisen minuutin päästä pelastusvene saapui. Olisin kyllä halunnut helikopterin, kun host isä sanoi, että sellainen olisi tulossa.

Paluumatkalla kierrettiin ankkalahden kautta, mikä oli täynnä sorsia, lokkeja ja joutsenia. Lopetin joutsenten laskemisen siinä 33 joutsenen jälkeen, koska niitä alkoi vain tulla jostain lisää, kun ruokkijoita ilmestyi. Odotan jo sitä, että pääsen kuivattamaan omat leipäni lintuja varten.

Harmaavihreä-värimaailma ympärilläni.

et ole kokenut iso-britanniaa, ennen kuin kävelet sateessa paljain jaloin

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, pitkästä ilosta itku, niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Viimeinen ei kyllä liittynyt aiheeseen mitenkään. Leiri kuitenkin päättyi ja kaikkien oli aika pakata kamppeensa ja nousta yhteen niistä yhdeksästä bussista ja jatkaa matkaa muualle. Ohjaajillekin hyvästit oli hankala paikka, koska kaikkialla oli kyynelehtiviä ihmisiä, tyttöjä ja poikia. Kahden viikon aikana sitä kasvaa yllättävän läheisiksi. Mutta itseäni lainakseni, tämä on uuden alku. Muistellaan hieman leirin loppupäiviä suomiperheessä.

 

 



LÄHTÖLISTAT

 

 

 

Se on PINKKI.

 

 

 

the universe is talking through your mouth but nobody knows what it says

Valmistuin tänä iltana. Enkä oikein tiedä, että mistä mutta sain kuitenkin lätsän, josta tulee kiva muisto. Ja todistuksen työnhaku-silmissä-oi-kyllä. Valmennusleiri loppuu tänään, ja sunnuntaina lähdemme perheisiimme. Perjantai-lauantai on soft landing -leiriä, koska loput vaihtarit saapuvat huomenna. Eli periaatteessa valmennusleiri jatkuu vielä pari päivää, lisävoimilla. Mielenkiintoista, on jo tottunut tähän porukkaan ja yhtäkkiä tänne vain alkaa ilmestymään uusia naamatauluja.

 

Toisaalta, niitä uusia naamatauluja on ilmestynyt näköpiiriini pitkin leiriä. Hiljaiset ja ujot seinäruusutkin alkoivat ilmestyä pikkuisista koloistaan yhdessä vaiheessa leiriä, mikä sai minut miettimään, että mistä näitä ihmisiä oikein tulee? Tai miksi edes ovat täällä, jos kerran eivät kykene edes puhumaan.

 

Vaihtarivuosi on kuitenkin kasvamisen paikka kaikille, kröhöm, joten mistä sitä tietää, kuinka tämä kaikki päättyy. Yksi asia on ainakin varma. Tuun muistaa nämä ihmiset erityisesti alhaalla olevat seuraavat kaksi viikkoa. Vähintään sen verran pystyn lupaamaan, yritän parhaani. ;))

 

 

the universe is talking through your mouth
but nobody knows what it says
come closer
don't drift away
the stars aligned to bow down for your grace

and you will find a second soul
the kind that you can mix in with your own
you will find a second soul
someone who vows you'll never be alone

a satellite swirling to the sun
a rose amidst the dunes
are you tired of searching a place
where you belong

and you will find a second soul
the kind that you can mix in with your own
you will find a second soul
someone who vows you'll never be alone

 

 

 

Kiitos ihmiset. Nähdään vielä.






 

Thorpe Park aaaand LONDON

Minusta on alkanut pikkuhiljaa tuntua siltä, että kamerani ei enää pidä minusta. Thorpe Parkissa se poisti kaikki kuvani ja Lontoossa hän sitten tuli siihen tulokseen, ettei minun tarvitse ottaa valokuvia ja alkoi uhkailemaan hupenevalla akulla. Reilu peli. Murr, sanon minä.

Kapinoidakseni koko maailmaa vastaan ja päästäkseni mahdollisimman helpolla tästäkin aattelin vain ladata tämänkin postatuksen täyteen kuvia, koska ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, vai mitä? Ja jotta voitte vain silmäillä niitä nopeasti, sillä en usko, että kukaan liiemmin alkaa niitä analysoimaan. Jos joku niin kuitenkin innostuu tekemään, have fun.

Haluaisin vielä tähän kohtaan kiittää vanhempiani siitä, että ovat kokeneet metron tärkeäksi osaksi maailmalla matkustamista rakastan edelleen Pariisin metroa, sitä ei ole voittanutta...vielä. Siitä on ollut hyötyä.

*   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *   *

Taidankin mennä tästä poistamaan kynsilakkani...

Winchester & Bournemouth

Saanko hieman kertoa siitä, kuinka ihastunut olenkaan tähän kylään, jonka reunamilla asun vielä seuraavan 1,5 viikon ajan valmennusleirin merkeissä. Winchester, tuomittuna kirjoitusvirheisiin on ehkä maailman suloisin kylän ja pienen kaupungin yhdistelmä. Sen herttaiset yhteenrakennetut eri väriset ja muotoiset talot huutavat, että "Odotahan vain, kyllä se Harry Potter ilmestyy minun ovestani. Odotapahan siinä, tulet vielä yllättymään." Tai sen ihanat vihreät puistot, joissa paikalliset pelaavat pelejä tai ottavat aurinkoa. Puro solisee ihanasti, kun puolen metrin kokoiset kalat polskuttelevat ympäriinsä. Hienostuneet vanhat rouvat istuskelevat penkeillä ja juttelevat keskenään hurmaavalla aksentillaan, joka ei ole päässyt sekoittumaan muiden alueiden aksenttien kanssa, niin kuin useimpien nuorten.

Eräs leirimme liideri neuvoi meille oikoreitin, joka on noin 10-15 minuuttia nopeampi. Se menee ikivanhan hautausmaan läpi, missä hautakivet ovat sammaleen peitossa, epäselviä, haljenneita tai nurin. Siinä on kuitenkin oma viehätyksensä. Löysimme eräältä haudalta uusia kukkia todisteena siitä, että joku todella käy siellä eikä ole vain läpikulkumatkalla, toisin kuin useimmat vastaantulijat. Ja me.

Tunnin ajomatkan päässä on myös Bournemouth, Englannin kuuluisa rantakaupunki, turistirysä, missä hiekarantaa on kilometreittäin. Hienon laiturin päässä on teatteria, karusellia ja kaikkea muuta kivaa. Paljon hienoja (ja suuren suuria) simpukoita ja hyväkäytöksisiä puluja. Kunnia heille, kun osaavat lukea kieltokylttejä. Ja siellä oli palmuja, repikää siitä.

Loooooove, Tyra Maria