lähtöpäivän julkistaminen tuo mukanaan probleemeita

Tänään sähköpostilaatikkooni oli saapunut viesti, missä selitettiin ummet ja lammet tulevasta valmennusleiristäni. Yhtenä liitteistä oli Usein kysytyt kysymykset -homma, englanniksi. Eräässä kysymyksessä kysyttiin, miten päästään hostperheiden luokse leirin loputtua. Vastauksena oli päläpäläblaahblaahpälä sunnuntaina, 26. elokuuta. Leukani rätsähti sitten samantien lattian läpi Kiinaan. Ai että sellasta. Eikös sen lähdön pitänyt olla syyskuun puolella, häh? Aloin sitten huolestuneena laskemaan lyhyellä matikalla, että jos leiri kerran kestää kaksi viikkoa niin milloin se lähtö on, kun sinne kerran menen suoraan Helsinki-Vantaan lentokentältä... No niin, tietysti leiri alkaa 10. päivä elokuuta. En minä ainakaan lupautunut esimiehelleni olevani töissä 12. päivään asti, kenties pidemmällekin, koska minua oli infottu, että syyskuussa on lähtö. Just. I'm in trouble. Ehkä mä pudotan tämän pommin sitten heinäkuussa tai jotain, kun oon ollut niiin hyvä työtekijä ja ahkera ja ja ja stressitasoni vain nousee. Kyllä se pitää vaan sanoa, mutta ei kyllä pystyis, koska syksyllä työskenteleminen oli yksi ehto siihen, että saisin sen työn. Mutta se oli kyllä sellainen ehkä tarvitaan... Ja varalla... I might be saved.

Nonni, en edes ehtinyt julkaista tätä postatusta, kun äitini soitti. Hän oli saanut saman viestin kuin minäkin ja ajatteli, jos menisin vain viikoksi leirille. Sikäli jos sen vielä voi muuttaa. Onnistuisin olemaan töissä viimeiset pari päivää sekä viettää hieman aikaa vanhempieni ja pikkusiskojeni kanssa ennen lähtöä villiin sateiseen Britanniaan. Herttasta mutta, höhöö, ongelmat ratkeavat.

No, ei tainnut tulla ihan normaali tää on niin ihQ, mä sain tietää mun lähtöpäivän -postatus. Ollaan ernuja kaikki.

Jäipäs tästä paha maku suuhun. NYT KAIKKI HYMYILEE! Ja pakolla väännetty hymy pois nyt! Joko olisi parempi fiilis? Jos ei, omapa on häpiänne. Katsokaa, kun innostuin taiteilemana, jos se ei saa huvittuneeksi niin ei sitten mikään!



Huomaatkos, Anna kenen antamat värit?

Sain aikaiseksi lisättyä yhden uuden tehtävän Before I turn twenty -listalleni. Kuva vain on surullisen epätarkka. :''<<

// Katsokaas mitä minä ostin! Olen niin ylpeä tästä löydöstäni. Ja kuten rakas siskoni

järkevästi jo ilmoittikin, etten tarvitse niitä mihinkään, mutta kun ne nyt vaan oli niiin ihania!

sielunkumppaneita, osa 2

Nyt kyllä pääsi käymään niin, etten vain kyennyt pitämään itseäni erossa omista sydämeni tovereista. Tai sitten ei vain matematiikka enää uponnut ja tarvitsin tauon ja ne lampaat sattuivat olemaan kivoja rapsuteltavia? Hmm... Anyway, lampaiden (ja lehmien!) aitauksen vierestä löysin itseni jälleen, tällä kertaa tosin onnistuin harhauttaa pikkusiskonkin mukaan.

Tähän postatukseen en edes aio lykätä mitään vaihto-oppilasosuutta niin kuin edelliseen onnsituin sen jotenkin liittämään. C:< Kuitenkin, nyt kun se kesä vihdoin ja viimein on myös tänne pohjolaan - missä ne jääkarhut siis kävelevät joka päivä kaduilla - niin hehkutetaan sitä sitten, jotta voidaan ensi talvena, kun on miinus 25 astetta, muistella. Siinä on minun master plan, ei tekijänoikeuksia kuitenkaan... :/ Nyt ne kuvat.

Olen muuten erittäin katkera, nimittäin tuo perhonen laskeutui paidalleni mutta pikkusiskoni ei suoriutunut kuvan ottamisessa. Hän panosti parin mekapikselin omaavaan kännykkänsä kameraan. Kiitos, en olisi halunnutkaan kuvaa itselleni.

 

Nyt takasin sen matikan pariin. Ei muuten tule ikävä...

sielunkumppaneita

Ajattelin alunperin liittyä niihin ihmisiin, jotka hehkuttavat tätä lämpötilojen yllättäistä nousua maasta taivaisiin ja kuinka ihanaa se oikein onkaan. Kesä saapunut - sanokaa mitä tahansa - ja nyt naatitaan. Nyt seuraa vaihto-oppilasosuus, joita ei tässä blogissa taida olla liikaa: nyt, kun kesä on kerran täällä ja koulut alkavat uhkaavasti loppua (se-tosi-kiva-koeviikko-päättää-ne), mikä tarkoittaa, että muissa kunnon vaihtariblogeissa (en siis lue omaani siihen uljaaseen joukkoon, tämä on valitettavasti sellainen sekasikiö) laskeskellaan viikkoja - hyvä kun ei tunteja - siihen, milloin lentokone irrottautuu Suomen maanpinnasta ja suuntaa kohti suurta tuntematonta. Meikä ei siihen valitettavasti vielä ainakaan pysty, sorry boys, saatte luvan odotella vielä sitä hetkeä. Olen niin kuin koira: elän tässä hetkessä (kiitos kaikki television koirankoulutusohjelmat) tosin ajattelin vielä aikaisemmin päivällä, että haluaisin mieluummin olla lehmä. Syödä puolet ajasta ja märehtiä nurmikolla auringon paisteessa toinen puolisko. Ja tässä minun lehmämaailmassani lämpötila on vähintään 23 astetta, aurinko paistaa aina ja sellainen kiva tuulenvire aina välillä.

Päätin sitten nerokkaana tyttönä lähteä ottamaan kuvia lehmistä, jos sellainen kerran haluan olla. Kirosin sitten, kun ne lehmät tuijottelivat aivan väärään suuntaan (en tunnusta ammuneeni!), kun minä näin sen. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja määkäisi. Lammas. Oi että hän oli suloinen. Haluan sellaisia kaksi (täytyyhän niillä olla kaverit) syntymälahjaksi, kun täytän kahdeksantoista. Eikös Anna kaksi tuollaista sopisi oikein hyvin sen pienen punaisen mökin pihalle?

muuttopuuhissa

Kyllähän tuo aurinko saa vahvimmankin aivan päästään pyörälleen. Ja koeviikko. Mitä sitä ei tekisikään välttääkseen lukemisen uuvuttavan homman. Tuijotelkaas nyt eilisiä kuviani, kun tämä mimmi haihtuu pänttäämään englannin kielioppia, johon olen nyt sattuneesta syystä päättänyt hieman panostaakkin. Hejdå!

Alas vajoamista luvassa illaksi.

Tämä minun blogini on kyllä reputtanut alkuperäisessä tehtävässään, nimittäin vaihtariblogina olemisessa. Ajattelin korjata asia heti ja nyt. Nimittäin tällaisen haasteen avulla, jotka ovat minun mielestäni suunnattoman mielenkiintoisia lukea mutta jotenkin samalla aivan naurettavia. Tiedän, että noin seitsemän viikon päästä pyörittelen tälle silmiäni ja häpeilen tätä postatusta, mutta ei voi mitään. Tiedän myös varsin hyvin, että saan kuulla vielä vastauksistani tulevaisuudessa kavereiltani. Sitten kaduttaa, mutta ei voi mitään. Girl's gotta do what girl's gotta do.

1. Mitä pelkäät eniten vaihtoon lähtemisessä? En kyllä osaa yhtään sanoa. Olen sellainen tyyppi, etten jännitä mitään ja olen aina kuin viilipytty, kun muut panikoivat. Ne viimeiset minuutit tai sekunit ennen H-hetkeä -mikä se milloinkin on- ovat pahimpia. Kysy lentokentällä, turvatarkastukseen jonottaessani. Veikkaan, että silloin se on pahimmillaan, kun se on se perheestä eroamisen hetki. Kuulostipa dramaattiselta.

2. Mitä odotat eniten vaihtovuodeltas? Kolmenkymmenen kilon edestä pelastusrenkaita muutenkin liian isolle vyötärölleni. En halua niitä, mutta eiköhän ne kuuluisaakin kuuluisammat vaihtarikilot tykästy minuun niin kuin ne kotimaista laatuakin olevat. Taistelen taistelemista, että saan sen Walesin aksentin, niin voin kiusata enkunopettajaani sillä. Mutta tosissaan, minun mielestäni sellainen olisi aivan järkyttävän hieno hallita, sellainen voisi tarttua minuun pysyvästi. Ja se sujuva englannin kielen taito, tähtään luontevaan puhumiseen ja laudaturiin. Mitä, kai sitä saa toivoa? Tietenkin kansainvälisiä kavereita, mun Slovakialaisesta siskosta tulee mun tukipilari, halusi tai ei.

3. Onko sulla jotain suunnitelmissa että mitä kaikkee aijot vaihtovuoden aikana tehdä? Vaikka mitä. Raahaan mun hostperheen niihin keskiaikaisiin linnoihin, maksoi mitä maksoi. Starbucksissa pitää hengata ja niitä maisemia ihailla, mutta nehän taitavat mennä siinä kaiken sivussa. Haluan oppia kymriä, joka on Walesin toinen virallinen kieli. Pohjois-Walesissa sijaitsevassa kylässä nimeltä Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch haluaisin käydä, ihan vain ja ainoastaan sen nimen takia. Nykynuorten kirjaston eli Wikipedian mukaan nimi käännettynä tarkoittaa suunnilleen "Pyhän Marian kirkko valkoisen pähkinäpuun lähteellä villin pyörteen lähellä pyhän Tysilion kirkolla punaisella luolalla". Sikäli, jos jotakuta kiinnostaa. :))

4. Mihin kohdemaatasi haluaisit lähteä/oletko tyytyväinen sijoitustietoihisi? Minä keskiaikafriikki lähden Walesiin, joka on siunattu kymmenillä keskiaikaisilla linnoilla. Olenko tyytyväinen? No, kyllä! :) Isäntäperhe on kuuleman mukaan (siis niinkin kaukaisen ihmisen, kuin slovakialaisen koordinaattorin sanojen mukaan) aevan huippu, ettei mitään rajaa. Mitä nyt olen hostmomin kanssa jutellut lähettänyt sähköpostia, hän vaikutta todella mukavalta. Eli siis, olen tyytyväinen.

Tähän väliin voisin sanoa, että pompottelin Italian ja Iso-Britannian välillä ja selkeästi valitsin jälkimmäisen. Kyllä, näin pääsi käymään. Olen kuitenkin tyytyväinen. Sitä paitsi, minun mielestäni se Italian kuumuus on hieman painostavaa. Jaksan sitä jonkin aikaa, mutta kahden viikon siellä asumisen jälkeen alkaa aina ottaa voimille.

5. Milloin keksit lähteä vaihtoon ja miten idea syntyi? Tästä vanhempani voivat vain ja ainoastaa syyttää itseään. Tai äitiä, miten päin sen haluaakin muotoilla. Äitini siis oli vuonna nakki ja peruna Amerikassa vaihto-oppilaana. Silloin 80-luvulla ei muualle oikein sitten lähdetykään. Olen siis kasvanut vaihto-oppilasesitteiden keskellä, kun äidin vanhalta järjestöltä on tullut kirjeitä, jos me haluaisimme ottaa vaihto-oppilaan. Siis rehellisesti sanottuna olen pienestä pitäen ollut tietoinen, että vielä joskus minäkin lähden. Aloitin järjestöjen tutkailemisen 12-vuotiaana, yläasteen lopulla otin sen tosissani ja tilasin esitteitä. Minä en siis kokenut mitään yhtäkkistä valaistumista vaan idea on kirjaimellisesti kypsynyt kauan ja erittäin hartaasti.

6. Minkälaisia tuliaisia ajattelit kohdemaahan viedä ja vietkö vaan hostperheelle vai joillekkin muillekkin? Ajattelin vieväni hostvanhemmille sekä tulevalle hostsiskolle Slovakiasta tuliaisia. Pariskunnalla ei ole lapsia ja he ovat katolisia, joten varmaan kaikkein rajuimmat jääkaappimagneetit jäävät luultavasti kauppaan. Olen suunnitellut - erittäin alustavasti - Kiroilevan Siilin englanninkielistä versiota siskolle ja luonnollisesti jotain Muumi-kamaa. Minut tuntien ostan tuliaisia vielä lentokentällä, kun olen joko unohtanut ostaa jotain, jättänyt kotiin tai epäilen tuliaisteni riittävyyttä. Viime hetken paniikki, jep, minä.

7. Onko sulla suunnitelmia vaihtovuoden jälkeiselle ajalle, ja jos on, niin minkälaisia? En ole edes ajatellut vielä. Jos sinne Iso-Britanniaan nyt pääsisi, katsotaan sitten. Tai, ei varmaan katsota, elän kuitenkin jossain ihmemaassa keijujen keskellä, kunnes putoan kovaa maahan.

8. Oletko ollut yhteydessä hostperheeseesi, ja jos olet, niin minkälaisista asioista olette puhuneet? Olen ollut yhteydessä ja mitäs tässä. Aika lailla turhanpäiväistä. Olen kertonut itsestäni ja perheestäni yms. ja lähettänyt kuvia. Näin on käynyt molempiin suuntiin, tosin en ole vielä saanut kuvia sateiselta saarelta.

9. Uskotko, että tulet kokemaan kulttuurishokin kun saavut kohdemaahasi? Kyllä, ehdottomasti. Kuten sanottu, ensimmäinen viikko menee pumpulipilvillä sitten alkaa se alamäki. Sieltähän minä nousen niin vikkelästi, ettei kukaan ehdi kissaa sanoa mutta vasta hetken mouristelun jälkeen (keksinkö jälleen uuden sanan?).

10. Minkälainen on unelma hostperheesi, koulusi ja paikkakuntasi? Ja tällaiseen pitäisi osata vai vastata? Jaa-a, kaikki ihmiset ovat erilaisia, jokaisella koululla on oma systeeminsä ja kaikilla paikkakunnilla on omanlaisensa....kadut? Liikennevalot? Ei tähän voi vastata mitään.

Tämän haasteen tekemiseen meni kauemmin kuin kuvittelin, nimittäin ainakin tunti, huhhuh. Nyt vielä viime hetken pänttäämiset huomiseen hygieniapassikokeeseen. Taas vaihteeksi näin loppumetreillä.

"En livsfarlig kille, säger jag."

Koulun opintomatka Ruotsiin kuullostaa hyvältä paperilla, mutta todellisuudessa asialla on monen monta puolta, nimimerkki Mitä ihmettä täällä tapahtuu. En jaksa selitellä täällä niistä asioista, onhan tämä sentään internet, mikä kerran menee sisään, ei pääse sieltä koskaan ulos, niin kuin kunnon kauhuleffoissa on tapana käydä. Olin siis noin viisi päivää Ruotsin maalla koulun ruotsin kerhon ja Naantalin lukion matkailulinjalaisten kanssa. Hulvattoman hauskaa oli ihan koko ajan, joskus (eli noin joka kolmas tunti) katsottiin useampaa porukan tyyppiä kulmat koholla (Anna, ei voinu mennä aina katon läpi noi kulmakarvat, välillä oltiin ulkona! XDD). Kännissä oleminen teettää vähän hassuja juttuja, sorry boys, kannattaa vähän säännöstellä, jos ei halua nolata itseään.

Asiasta kolmanteen, eksyin jälleen kerran, taas vaihteeksi, aina välillä, aiheesta. Ensimmäinen päivä oli niin paljon tapahtumia täynnä, että olin jo seitsemältä valmis kaatumaan sänkyyn. Näin ihan ohimennen mainitakseni, kenen Einsteinin idea oli mennä Mäkkäriin aamupalalle? Oikeesti, näen sieluni silmin kaksi McDonald'sin viiksekästä (erittäin ylipainoista) miestä hampparit käsissään ja he tuijottavat niihin lumoutuneen:

"Mitä meidän pitää tehdä, että saadaan näistä aamiainen?"

"Jätetään salaatti, juusto ja kastike pois ja vaihdetaan naudanliha porsaaseen."

"Loistavaa, sitten me voidaan laittaa siihen sivuun sellainen Aamupala-juustosiivulla ja kinkulla täytetyt hampurilaisleivät."

"Nerokasta."

Nyt tiedätte, mitä minä olen syönyt ja katunut.

Ruotsalaiset historian tunnit ovat suunnattoman koomisia, ainakin lukiossa. Ensinnäkin ne kestävät 45 min (mikä on normaalia Suomessakin, mutta outoa) ja tunnista ensimmäinen vartti menee siihen, että opettaja antaa päivämäärän ja sen päivä ja kuukausi on sama kuin silloin kun tunti pidetään. Tietääkö kukaan, mitä tapahtui 14.5.1998. Kyllä 1998, mennäänpäs kauas menneisyyden verhon taakse. Mutta minä tiedän. Ei, ei liity mitenkään minkäänlaisees sotaan tai vastaavaankaan. Jokun supersuositun TV-sarjan viimeinen jakso esitettiin. Ei herran jestas. Loppu tunti mietimme porukoissa, ruotsalaiset ja suomalaiset sekoitettuina, mitä tiedämme ensimmäisestä maailmansodasta. Suomalaiset, että olen ylpeä teistä, me nimittäin tiesimme suurimman osan. Ja viimeinen erikoisuus: ruotsalaiset syöksyvät eturiviin, mahdollisimman lähelle opettajaa tunnin alussa, kun heidät päästetään sisään. Siis tässä koulussa, joka oli 8 000 ihmisen kaupungissa, kun taas yhdessä Tukholman lukiossa kaikki vain datasivat. Ja olivat hiljaa ruokalassa. Aivan kuin toiselta planeetalta.

Juteltiin yhden kaverini ja ruotsin opettajani kanssa pikkukylän rehtorin kanssa Suomen ja Ruotsin koulujen eroavaisuuksista ja ruotsiksi, oi tuota ylpeyden tunnetta. Ruotsin lukio on sekoitus ammattikoulua ja lukiota, siis. Tämä koulu on suuntautunut luontoon ja sen tarjoamiin erilaisiin mahdollisiin työpaikkoihin. Neljä opiskelijaa, jotka opiskelevat vapaa-ajan ohjaajiksi ja heidän liikunnanopettaja järjestivät meille vuorikiipeilyä, tosin oikeassa luonnossa ja alaspäin. Ainakin 25 metriä. Jyrkkää kallioseinämää, jota peitti puut. Olin kyllä ylpeä itsestäni, kun jouduin jumiin ja ponkaisin niin kovaa kuin jaksoin oikealle (ja kovaa vauhtia alas) ja pääsin pois pulasta. Se oli kivaa, hihi. :DD

Mutta, joo, käytiin Vätternin rannalla ottamassa kuvia, juuri kun siellä oli kauhia myrsky. Oli hienoa. Jajaja, shoppailua kolmena päivänä, iltakävelyä Söderissä, Modernin museon vierailu (oli kyllä niin outo paikka, ettei mitään rajaa) ja viikinkien riimukiveen tutustumista. Käytiin Wasa-museossa ja Drottningholmin linnassa, tai siinä pihalla. Voitin 100 kruunua shoppailurahaa opettajien Trivial Pursuitissa, hehhehhee.

Nyt seuraa luento aivan ihanasta kyhmyjoutsenesta, joka päätti tulla moikkaamaan minua ja pientä ystävääni. Tämä kyseinen pieni ystävä kirmasi Drottningholmin linnan puiston (joka muuten on hirrrveen nätti) huolletun nurmikon läpi lammen (vai järven) rantaan, koska näki joutsenen. Kun minä ehtisin paikalle kamerani kanssa joutsen purjehti sieltä täysin itsetietoisena viereemme, kosketusetäisyydelle. Ja hän oli så fin, tycker jag. Ihailkaa häntä.

Hän oli niin hirrrrrrveen nätti. Okay, back to business.



Happy Mealkin sopii lautasmalliin, kun oikein yrittää! Go Ruotsi!



Mielipiteeni aamupalasta.



Jutta, näitä keskiaikaisia linnoja oli ihan sikana! Tuokin yksilö, jolla on hieno vallihauta ympärillä on Kustaa Vaasan rakentama. Vadstenassa.



Opettajamme lähti johdattamaa muutamaa heppua hautuumaan läpi toiselle puolelle Wasa-museota. Hän päätyi umpikujaan ja sillä välin, kun hän oli puutarhurilta kysymässä reittiä toiselle puolelle, me oppilaat itse asiassa menimme sille toiselle puolelle.



Poor David.



jäi vähän auki mikä tuo on, Modernissa museossa se möllöttää



pakollinen turistikuva



Uppsala...





Jostain kumman syystä ruotsalaiset eivät tykänneet, kun katsoimme jäkistä laivalla ja meikä kannusti ja hurrasi tsekkien puolesta. Too bad, mutta tsekit on parempi Suomen kannalta.



Mä en tappanut niitä!!!!!!! JESSHH!

P.S. Sain hostäidiltä sähköpostia. Kolme riviä, kaksi lausetta, ei yhtään isoa kirjainta. Kielioppipoliisi paikalla. Juttua ja asiaa oli niin paljon, että piti lukea uudelleen, että tajua. Jollakulla on ollu varmaankin hieman kiire, kun ne kaksi lausetta oli muotoiltu yhteensä 11 eri lauseeseen, mutta valitettavasti joukossa oli vain kaksi pistettä. Otti kuitenkin yhteyttä ja kertoi, että hänen koneensa on ollut rikki eikä siksi ole voinut vastata. Ja nyt minunkin kohdallani onnistuin lähettämään sähköpostia hänelle. Oli kauhian pahoillaan, että olen joutunut odottamaan. Voivoi, se oli niin suloinen viesti, mutta kyllä sitä piti vähän aikaa suurennuslasin kanssa tutkiskella, että mitä tässä nyt halutaan sanoa. :DDD

P.P.S. Otsikko siis on yhden Vadstenan opiskelijan kommentti minulle, kun hänen kaverinsa kaatui ja lähti valumaan rinnettä alaspäin, koska se oli niin jyrkkä. Ja suomeksi: "Hengenvaarallinen jätkä, sanon minä." Noin, selvennys.